Pitkä odotus palkittiin – kaksi pahaa polvivammaa kokenut hyökkääjälupaus teki uskomattoman satumaisen La Liga -debyytin

Paljon satumaisempaa pääsarjadebyyttiä ei voisi kuvitellakaan kuin se, millaisen Espanyolin laitahyökkääjä Jofre Carreras koki uudenvuodenaattona. 20-vuotias Jofre esiintyi ensimmäisen kerran La Liga -yleisölle perjantaina, kun barcelonalaisseura kohtasi vieraissa Valencian.
Valencia johti peliä 1-0, kun Jofre vaihdettiin kentälle 81. peliminuutilla. Vain kaksi minuuttia myöhemmin hän hankki joukkueelleen rangaistuspotkun, josta Raúl de Tomas teki Espanyolin tasoitusmaalin. 88. minuutilla Jofre sai puolestaan nimensä tilastoihin, kun hän syötti Javi Puadon tekemän 1-2-maalin. Osuma jäi pelin viimeiseksi, ja Jofre oli juhlittu sankari käännettyään ottelun Espanyolin voitoksi debyyttikamppailussaan.
Jofren debyytti kuulostaa sitäkin hohdokkaammalta, kun tuntee tarinan sen takaa. Hän oli nimittäin saanut odottaa pääsarjadebyyttiään kauan vaikean polvivamman takia. Laitahyökkääjä oli ollut kentiltä sivussa yhdeksän kuukautta vaikean polvivamman takia, ennen kuin sai tilaisuutensa – jonka siis tunnetusti käytti hyvin. Vuonna 2001 syntyneen Jofren tehot toivat Espanyolille koko kauden ensimmäisen vierasvoiton.
Jofre syntyi ja aloitti jalkapallouransa Gironassa, josta hän siirtyi Espanyoliin 13-vuotiaana. Hän muutti jo nuorena asumaan seuran asuntolaan ja kärsi vuosia sitten ensimmäisen pahavan vammansa, polven ristisidevamman. Vammasta toipuessaan hän turvautui myös psykologin apuun.
Helmikuussa 2020 Espanyol jatkoi lupaavan Jofren sopimusta vuoteen 2024. Kaudella 2020-2021 hän alkoi kolkutella edustusjoukkueen portteja ja pääsikin pelaamaan kolmessa Segundan ja kahdessa Copa del Reyn ottelussa. Enemmän minuutteja tuli kuitenkin Espanyolin kakosjoukkueessa neljännellä sarjatasolla. Viimeisimmän ottelunsa ennen uudenvuodenaattoa Jofre pelasi kuitenkin 3. maaliskuuta, 2021, ennen kuin krooninen polvivamma pakotti hänet pitkälle huilille. Vamman hoitamiseksi suositeltiin leikkaushoitoa.
Jofre palasi palloharjoituksiin pari kuukautta sitten ja pelasi tauon jälkeen seuraavan kerran 5. joulukuuta Espanyolin reservijoukkueen ottelussa. Loistokkaan La Liga -debyyttinsä jälkeen myös Espanyolin valmentaja Vicente Moreno poikkesi tavoistaan.
– En puhu mielelläni yksittäisistä pelaajista, mutta teen Jofren kohdalla poikkeuksen. Hän ansaitsi tämän tilaisuuden, sillä hän on tehnyt todella kovasti töitä ja on todella laadukas pelaaja, Moreno kehui.
Nuorukainen itsekin myhäili tyytyväisyyttään vuoden 2021 hyvästelleessä twiitissään.
– 2021 on ollut vuosi, joka on vaatinut paljon ponnisteluja ja esteiden ylittämistä. Se on kuitenkin ollut sen arvoista tällaisen unelmapäivän ansiosta. Kiitos kaikille, jotka olette auttaneet minua tällä pitkällä tiellä. Olkoon 2022 täynnä iloja ja menestystä, papukaijat (toim. huom ”Espanyolin kannattajat”)!
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Mutkaton suomalainen nettikasino
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Romano: Carlo Ancelotti poistuu Real Madridista – korvaaja selvillä
- Gironan valmentaja Michel joutui sairaalaan
- Marca: Xabi Alonso tekee kolmivuotisen sopimuksen Real Madridin kanssa
- Real Betis Antonyn johdolla eurofinaaliin
- Raphinha kertoi suoran mielipiteensä Xavista: ”Ei luottanut minuun tarpeeksi”
- AS: Clément Lenglet ei jatka Atléticossa – palaa Barcelonaan
- Barcelonan puolustaja kiisti epäurheilijamaisen tempun Mestarien liigan välierässä – ”Minut olisi ajettu ulos”
- Arsène Wenger ei ymmärtänyt pilkkutuomiota: ”Olen todella vahvasti tällaista vastaan”
- Barcelonan UCL-haaveet murenivat – Eric García: ”Kukaan ei luottanut meihin tällä kaudella”
- Mestarien liigan finaalipaikka jäi muutaman minuutin päähän – Ronald Araújo: ”Tämä on suuri takaisku”
- Katso: Kokiko Barcelona oikeusmurhan? ”UEFA:n pitäisi tutkia tämä”
- Marca: Xabi Alonso tekee kolmivuotisen sopimuksen Real Madridin kanssa
- Real Betis Antonyn johdolla eurofinaaliin
- Raphinha kertoi suoran mielipiteensä Xavista: ”Ei luottanut minuun tarpeeksi”
- Barcelonan puolustaja kiisti epäurheilijamaisen tempun Mestarien liigan välierässä – ”Minut olisi ajettu ulos”
- AS: Clément Lenglet ei jatka Atléticossa – palaa Barcelonaan
- Arsène Wenger ei ymmärtänyt pilkkutuomiota: ”Olen todella vahvasti tällaista vastaan”
- Gironan valmentaja Michel joutui sairaalaan
- Mestarien liigan finaalipaikka jäi muutaman minuutin päähän – Ronald Araújo: ”Tämä on suuri takaisku”
- Romano: Carlo Ancelotti poistuu Real Madridista – korvaaja selvillä