Valtaosa La Ligan sensaatiojoukkueen pelaajista koronassa – Madridin derby saattaa siirtyä: ”Tämä virus ei ole mikään vitsi”
Rayo Vallecano on hyvin vaikeassa koronatilanteessa.
La Ligan sensaatiojoukkueessa on puheenjohtaja Raúl Martín Presan mukaan jopa 18 koronavirustartuntaa.
El Larguero haastatteli kiisteltyä Rayo-pomoa. Presa on luonnollisesti huolissaan joukkueen tilanteesta.
– Minulla ei ole tarkkaa lukua, mutta uskon, että meillä on 18 positiivisen testituloksen antanutta pelaajaa. Olemme tutkineet asiaa ja uskomme, että koko joukkue altistui Bergantiños-ottelun yhteydessä. Tämä virus ei ole mikään vitsi. Kyse ei ole pelkästään siitä, millainen olo sinulla on tartunnan aikana, vaan siitä millaiseksi tunnet olosi tartunnan jälkeen. Tartunta jättää jälkensä. Esimerkiksi Isillä oli tartunta viime kaudella ja hänen oli vaikeaa palata tasolleen, Presa muistutti.
Atléticon ja Rayon pitäisi iskeä yhteen sunnuntaina Metropolitanolla, mutta tällä hetkellä ei ole varmaa, pelataanko ottelua. Kyseessä olisi kauden ensimmäinen ottelusiirto.
– La Ligalla on tietyt säännöt, jotka meidän on täytettävä. Tähän mennessä olemme vain puhuneet ottelun mahdollisesta siirtämisestä, mutta en sulje pois virallista pyyntöä. Seuraamme, miten koronavirustilanteemme muuttuu.
Presan mukaan Rayon pelaajilla on erilaisia oireita. Jotkut sairastavat taudin ilman oireita, mutta joillain on merkittäviä oireita.
– Kaikki on tapahtunut todella nopeasti. Meillä ei ole vielä tarkkoja tilastoja siitä, mitä on tapahtunut. Tänään kuusi edustusjoukkueen pelaajaa harjoittelivat ja osa heistä ei tuntenut oloaan hyväksi. Olemme huolestuneita Atlético-ottelusta, mutta meitä kiinnostaa enemmän pelaajiemme tilanteet. Meillä on pelaajia, jotka sairastavat koronaa ilman oireita, mutta myös pelaajia, joilla on oireita, kuten kuumetta, yskää ja lihaskipua. Minä annoin viime viikolla positiivisen testituloksen ja pääni tuntui siltä kuin sitä oltaisiin lyöty 200 kertaa.
Lähde: AS
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Barcelona pani sensaatiojoukkueen pihalle – lopusta tuli trilleri
- Onko tässä Xabi Alonson seuraava joukkue?
- Atlético Madrid vahvistui siirtorajalla – useita hankintoja
- Barcelona haluaa isännöidä Mestarien liigan finaalia – kaupunginhallitukselta vihreää valoa
- El Larguero: Sergio Ramos saattaa palata La Ligaan
- Atlético täräytti ison hankinnan siirtoikkunan viimeisillä hetkillä
- Dani Carvajal ei saa pelata, vaikka on kunnossa – nyt hän reagoi
- Marc-André ter Stegen loukkaantui – saattaa palata Barcelonaan
- Manchester United haluaa Marcus Rashfordin takaisin Barcelonasta
- AS: Atlético taistelee aikaa vastaan – valmis maksamaan suuren summan keskikenttäpelaajasta
- Barcelona pani sensaatiojoukkueen pihalle – lopusta tuli trilleri
- Onko tässä Xabi Alonson seuraava joukkue?
- Atlético Madrid vahvistui siirtorajalla – useita hankintoja
- Dani Carvajal ei saa pelata, vaikka on kunnossa – nyt hän reagoi
- El Larguero: Sergio Ramos saattaa palata La Ligaan
- Manchester United haluaa Marcus Rashfordin takaisin Barcelonasta
- Barcelona haluaa isännöidä Mestarien liigan finaalia – kaupunginhallitukselta vihreää valoa
- Atlético täräytti ison hankinnan siirtoikkunan viimeisillä hetkillä
- Marc-André ter Stegen loukkaantui – saattaa palata Barcelonaan
- Brasilialaishyökkääjä siirtymässä lainalle Atléticoon – mukana 40 miljoonan euron osto-optio