Siirtoguru: Tämä on Barcelonan b-suunnitelma tammikuun siirtoikkunaan

Heikon kauden pelannut Barcelona aikoo vahvistaa miehistöön tammikuun siirtoikkunan aikana.
Päävalmentajaksi saapunut seuralegenda Xavi on kiinnittänyt katseensa kahteen hyökkäyspään pelaajaan: Man Unitedin Edinson Cavaniin sekä Man Cityn Ferran Torresiin.
Mundo Deportivon mukaan Barcelona yrittää saada kummankin pelaajan siirron maaliin heti siirtoikkunan auetessa vuodenvaihteen jälkeen.
Siirtoguru Fabrizio Romano kertoo, että Barcelona on jo päässyt Torresin kanssa sopuun henkilökohtaisista ehdoista, mutta siirtosumman kanssa riittää vielä tekemistä. Barcelona on tarjonnut 50 miljoonaa euroa, mutta City haluaa Espanjan maajoukkuehyökkääjästä kymmenen miljoonaa enemmän.
Romanon mukaan Barcelona on myös tehnyt b-suunnitelman sille varalle, että Torresin siirto ei syystä tai toisesta toteudu. Jos näin käy, aikoo seura yrittää Hakim Ziyechin hankkimista Chelseasta.
Ajaxista Chelseaan kesällä 2020 siirtyneen Ziyechin aika lontoolaisseurassa on ollut haastava. Monipuolisen marokkolaispelaajan tehot ovat olleet kateissa, eikä hän ole onnistunut vakiinnuttamaan avauspaikkaa puolentoista vuoden aikana.
LUE MYÖS:
1 EUROLLA 30 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 30 ilmaiskierrosta peliin Le Bandit
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Real Madridin timantti haluaa lähteä seurasta
- Dani Carvajalilta suorat sanat Miamissa pelattavasta sarjaottelusta: ”Asettaa koko kilpailun hyvin epäreiluun asemaan”
- Vastustajan valmentajalta suorat sanat Viníciukselle: ”Hänen ei pitäisi tulla provosoimaan minua”
- Getafen pelaaja otti alle minuutissa punaisen kortin – Real Madrid rokotti heti
- Barcelonan uusi sponsoridiili suututti paikalliset yrittäjät – iso mielenosoitus luvassa
- Real Madridin Endrick kiinnostunut siirrosta Ranskaan
- Näin Xabi Alonso ja Diego Simeone kommentoivat Barcelonan Miamissa pelattavaa sarjaottelua
- Atléticon uusi urheilujohtaja kehui vuolaasti Diego Simeonea: ”Uniikki tapaus”
- Atlético voittoon – kärkipelissä huima nousu
- Lopun hetkien draamaa Barcelonassa – iso vaikutus El Clásicoon

- Barcelona yritti myydä Frenkie de Jongin: ”Seura oli silloin taloudellisesti vaikeassa tilanteessa”