Real Betisin pitkä ja komea voittoputki katkesi, silti päivän toinen upea ikäennätys – Athletic Bilbao nousi takaa-ajoasemasta voittoon

Hienoa syyskautta pelaavan ja La Ligassa kolmantena olevan Real Betisin pitkä ja komea voittoputki on päättynyt. Betis oli poistunut voittajana kentältä kuudesta kansallisten kilpailujen (La Liga ja Copa del Rey) ottelusta peräkkäin, mutta tänään sille jäi lyhyempi tikku käteen. Siitäkin huolimatta, että Betis johti vieraspeliä Athletic Bilbaota vastaan vielä parikymmentä minuuttia ennen loppua.
Ottelun lopputulos oli todennäköisyyslaskelmien vastainen, sillä Athletic puolestaan oli pelannut peräti kahdeksan ottelua peräkkäin ilman voittoa (viisi tasapeliä, kolme tappiota). Viimeksi baskiseura oli voittanut lähes kaksi kuukautta sitten, kun Villarreal kaatui San Mamésilla 2-1 lokakuun 23. päivänä.
Athletic sai otteluun loistavan alun, kun Iñaki Williams siirsi kotijoukkueen johtoon jo 2. minuutilla. Maali hylättiin ensin paitsion vuoksi, mutta VAR-tarkistus muutti tuomion.
Vain neljä minuuttia myöhemmin Real Betis nousi kuitenkin tasoihin. Tulikuuma Juanmi teki seitsemännen maalinsa viidennessä peräkkäisessä pelissä. Tämä oli kuitenkin jatkumon helpoin osuma, sillä Juanmi tökkäsi pallon verkkoon maaliviivalta.
52. minuutilla Nabil Fekir laukoi Betisin vierasjohtoon. Athletic ei kuitenkaan taipunut eikä luovuttanut.
Pelin komein maali nähtiin 72. minuutilla. Iñaki Williams eteni vasemmalta kaistalta, murtautui rangaistusalueelle, teki pienen harhautuslaukauksen ja laukoi nousunsa päätteeksi todellisen unelmakudin yläriman kautta etuylänurkkaan. Hieno osuma valtavalla itseluottamuksella.
Vain seitsemän minuuttia Williamsin tasoituksen jälkeen oli lähellä toteutua historiallinen hetki, sillä ensimmäistä täyttä kauttaan pelaava Iñakin pikkuveli Nico Williams oli hyvin lähellä tehdä ensimmäisen La Liga -maalinsa. 19-vuotias Williams pääsi yrittämään samasta tilanteesta kahdestikin, mutta vielä ei avausmaalia syntynyt.
89. minuutilla Athletic kuitenkin voittomaalinsa teki. Vaihdossa aloittaneen Óscar de Marcosin kuti muutti Betisin pelaajasta selvästi suuntaa ja painui vastustamattomasti verkkoon.
Real Betisille peli merkitsi sitä, että se on hävinnyt kaikki yhdeksän vuonna 2013 avatulla ”uudella San Mamésilla” pelaamaansa ottelua. Betisin iltaan mahtui kuitenkin myös ikäennätys. Kun seuraikoni Joaquín tuli 83. minuutilla kentälle, otti hän nimiinsä historian pisimmän La Liga -uran. 40-vuotiaan Joaquínin ensimmäisen ja viimeisimmän La Liga -ottelun välillä on kulunut nyt 20 vuotta ja 108 päivää.
Aiemmin samana päivänä Joaquín menetti La Ligan vanhimman hattutempun tekijän tittelin Granadan Jorge Molinalle.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Tässä Barcelonan ja Real Madridin kokoonpanot El Clásicoon
- Relevo: Jude Bellingham joutumassa olkapääleikkaukseen
- AS: Vinícius nousee Real Madridin parhaiten palkatuksi pelaajaksi
- Alexander Sørloth teki La Liga -historiaa
- Sevillan kannattajat menettivät malttinsa – pelaajat joutuivat jäämään yöksi harjoituskeskukseen
- Ilkay Gündoğan kertoi miksi poistui Barcelonasta
- AS: Dean Huijsen haluaa siirtyä Real Madridiin
- Romano: Espanjan EM-voittaja siirtyy Valioliigaan
- Romano: Carlo Ancelotti poistuu Real Madridista – korvaaja selvillä
- Gironan valmentaja Michel joutui sairaalaan
- Ilkay Gündoğan kertoi miksi poistui Barcelonasta
- AS: Dean Huijsen haluaa siirtyä Real Madridiin
- Sevillan kannattajat menettivät malttinsa – pelaajat joutuivat jäämään yöksi harjoituskeskukseen
- AS: Vinícius nousee Real Madridin parhaiten palkatuksi pelaajaksi
- Romano: Espanjan EM-voittaja siirtyy Valioliigaan
- Alexander Sørloth teki La Liga -historiaa
- Romano: Carlo Ancelotti poistuu Real Madridista – korvaaja selvillä
- Relevo: Jude Bellingham joutumassa olkapääleikkaukseen
- Tässä Barcelonan ja Real Madridin kokoonpanot El Clásicoon
- Raphinha kertoi suoran mielipiteensä Xavista: ”Ei luottanut minuun tarpeeksi”