MD: Diego Costa saattaa palata La Ligaan

Diego Costa poistui noin vuosi sitten Atléticosta, kun seura ja pelaaja purkivat sopimuksena joulukuun lopussa 2020.
Costa oli noin kahdeksan kuukauden ajan vapaana agenttina. 33-vuotias kärki siirtyi Atlético Mineiron riveihin syksyllä ja oli voittamassa seuran kanssa niin Brasilian pääsarjamestaruutta kuin maan cupiakin.
Costan nykyinen sopimus Atlético Mineiron kanssa päättyy vuoden kuluttua, mutta kärki totesi mestaruusjuhlissa saattavansa lähteä tuota pikaa muihin maisemiin. Costa on yksi joukkueen parhaiten palkatuista pelaajista, eikä Atlético Mineirolla ole tiettävästi varaa maksaa hyökkääjälle enää niin suurta palkkaa.
Mundo Deportivon mukaan Costa saattaa palata La Ligaan tammikuun siirtoikkunassa, sillä putoamista vastaan taistelevat Cádiz ja Elche ovat kiinnostuneet hyökkääjästä.
Costa saattaa olla saatavilla ilman siirtosummaa ja se on suurin ehto, jonka edellä mainitut seurat ovat asettaneet Costan hankinnalle.
Costa on kaksinkertainen La Ligan mestari. Costa voitti mestaruuden Atléticossa kausilla 2013-14 ja 20-21, vaikka jäikin jälkimmäisellä kaudella olemattomalle vastuulle ja lähti kesken kauden.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Carlo Ancelottille vankeustuomio – Real Madridin entinen päävalmentaja vetosi tietämättömyyteen
- Lehti: Kylian Mbappén terveysongelmista rajuja yksityiskohtia
- PSG:tä kiristyksestä syyttänyt Kylian Mbappé luopuu kanteestaan MM-kohtaamisen alla
- Barcelonan siirtokohteen hinta selvillä, mutta lipsahtiko siihen liikaa suolaa?
- Real Madridin timantin hiominen on vaarassa jäädä muiden tehtäväksi
- Lionel Messi kokoaa ystäviään yhteen – se voi koitua tällä kertaa Atlético Madridin eduksi
- Barcelonan ja Sevillan seuralegenda lopettaa uransa 37-vuotiaana
- Real Madridin nouseva tähti kiitollisena Raul-vertauksista: ”Jos teen edes puolet siitä, mitä hän teki”
- Espanjan maajoukkuepelaaja siirtyy Arsenaliin 59 miljoonan euron kaupassa
- Barcelona myy pelaajansa toiseen La Liga -seuraan
- Carlo Ancelottille vankeustuomio – Real Madridin entinen päävalmentaja vetosi tietämättömyyteen
- Lehti: Kylian Mbappén terveysongelmista rajuja yksityiskohtia
- PSG:tä kiristyksestä syyttänyt Kylian Mbappé luopuu kanteestaan MM-kohtaamisen alla
- Real Madridin timantin hiominen on vaarassa jäädä muiden tehtäväksi
- Lionel Messi kokoaa ystäviään yhteen – se voi koitua tällä kertaa Atlético Madridin eduksi
- Barcelonan siirtokohteen hinta selvillä, mutta lipsahtiko siihen liikaa suolaa?
- Barcelona myy pelaajansa toiseen La Liga -seuraan
- Barcelonan ja Sevillan seuralegenda lopettaa uransa 37-vuotiaana
- Nico Williams antoi rukkaset suurseurojen kosiskelulle – Bayern-pomo ihmeissään: ”En ymmärrä, mitä Nico haluaa”
- Espanjan maajoukkuepelaaja siirtyy Arsenaliin 59 miljoonan euron kaupassa