Amatööriseura murskasi La Liga -joukkueen Copassa – valmentaja jäi sanattomaksi: ”Anteeksiantamatonta”
Espanjan kolmanneksi korkeimmalla sarjatasolla pelaava Atlético Baleares murskasi Getafen torstai-iltana Copan toisella kierroksella peräti 5-0.
Surkean syyskauden La Ligassa pelannut madridilaisseura tippui siten Copasta rumin lukemin.
Getafen peräsimeen aiemmin syksyllä heikon alkukauden jälkeen saapunut Quique Sánchez Flores ei lähtenyt selittelemään rumaa tappiota, vaikka joukkue pelasi useilla varamiehillään ja lisäksi joutui vajaalle jo 32. minuutilla.
– Tänään ei ole tekosyitä. Pyydämme anteeksi kannattajilta, koska tämä on anteeksiantamatonta. Onnittelut Atlético Balearesille. Emme kyenneet kilpailemaan tänään ja olemme siitä äärimmäisen pettyneitä. Nyt voimme ajatella vain La Ligaa ja jatkaa työntekoa. Kaikki kunnia kuuluu Atlético Balearesille. He olivat todella ylivoimaisia. Ennen kaikkea haluamme pyytää anteeksi kannattajiltamme. Joukkue ei ollut tänään riittävällä tasolla, Sánchez Flores summasi.
Getafe ei ollut ainoa torstaina Copasta pudonnut La Liga -seura, sillä myös Granadan matka kilpailussa päättyi.
Lue Copasta lisää täällä.
Copan neljännesvälieräparit arvotaan perjantaina klo 13.30.
LUE MYÖS:
- Virallista: Luottopelaaja teki jatkosopimuksen Barcelonan kanssa
- Sport: Toppari ei palaa Barcelonaan Ronald Araújon tilanteesta huolimatta
- Emmanuel Petit kertoi miksei Barcelona voita Mestarien liigaa
- Iso yllätys jysähti Copa del Reyn ottelussa
- Camp Nousta uutta tietoa
- Trent Alexander-Arnold loukkaantui taas – viikkokausia sivussa pelikentiltä
- Real Madridin jättänyt Luka Modric: ”Kun lähdet sieltä, suunta on alaspäin”
- Gaizka Mendieta: Xabi Alonso ei saa Real Madridia pelaamaan haluamallaan tavalla
- Urheilujohtaja: Barcelona ei tarvitse uusia pelaajia tammikuussa
- Kylian Mbappén mieletön vire jatkuu – Real Madrid haki helpot pisteet San Mamésilta

- Barcelonan urheilujohtaja antoi lausunnon Marcus Rashfordin tulevaisuudesta
- Urheilujohtaja: Barcelona ei tarvitse uusia pelaajia tammikuussa
- Barcelonalle iso voitto Atléticosta – peräti neljä pelaajaa loukkaantui
- Kylian Mbappén mieletön vire jatkuu – Real Madrid haki helpot pisteet San Mamésilta
- Barcelonan avainpelaaja loukkasi olkapäänsä – poissaoloaika selvillä