Ranskalaistoppari Samuel Umtiti on ollut yllättävän paljon kauden mittaan otsikoissa. Tämä siksi, että 28-vuotias keskuspuolustaja pääsi edelliskierroksella ensimmäistä kertaa kentälle tällä kaudella.

Umtiti pelasi koko ottelun, kun Barcelona jäi 2-2-tasapeliin Osasunaa vastaan. Hän ei kuulunut Ronald Koemanin suunnitelmiin ollenkaan ja myöskään Xavi ei häntä alkuun peluuttanut.

Ranskalainen on saanut paljon kritiikkiä myös seuran kannattajilta, koska Umtitin sanottiin kieltäytyneen alentamasta palkkaansa, vaikka moni muu kokeneempikin pelaaja näin teki.

Pelaaja itse on tuon jälkeen perustellut, että häneltä ei oltu asiasta edes kysytty. Umtitin mahdollinen siirto tai vähintään lainasopimus on ollut esillä myös useampaan otteeseen.

Benfican on uutisoitu olevan erittäin kiinnostunut keskuspuolustajasta ja tammikuussa Umtitin on uumoiltu siirtyvän Lissaboniin. Sportin mukaan mitään varsinaisia neuvotteluja osapuolten välillä ei ole käyty. Ranskalaispuolustaja haluaa lähteen mukaan kääntää vaikean tilanteensa Barcelonassa jälleen positiivisemmaksi.

Umtiti haluaa Sportin saamien tietojen mukaan neuvotella sopimuksestaan edullisemman talousongelmien kanssa painivan Blaugranan kanssa.

Joan Laportan ja topparin tapaaminen tuskin toteutuu ainakaan ennen joulua, mutta Umtiti haluaa ehdottomasti jäädä seuraan.