La Liga solmi uuden jaetun TV-oikeussopimuksen – TV-tuloissa ”torjuntavoitto”
La Liga tiedotti maanantai-iltana tehneensä uuden sopimuksen sarjan otteluiden televisioinnista Espanjassa. Sopimus on voimassa viisi vuotta, alkaen ensi kaudesta ja ulottuen kesään 2027.
Keskeisin ero aiempaan sopimukseen on, että televisiointi jaetaan kahden toimijan, Movistarin ja DAZN:n kesken. Movistar on vastannut televisioinnista viimeisimmän sopimuksen aikana, mutta nyt se saa siis kumppanikseen DAZN:n.
Uuden sopimuksen kokonaisarvo on 4 950 miljoonaa euroa. TV-tulojen kasvu on sopimuksen myötä pieni, noin 1 prosenttiyksikkö. Kun vanha sopimus toi La Ligalle vuosittain 980 miljoonan euron tulot, nousee tuo summa nyt 990 miljoonaan.
Sopimukseen on kirjattu tarkasti molempien toimijoiden oikeudet ja vastuut otteluiden televisioinnista. Sekä Movistar että DAZN näyttävät viisi ottelua kultakin sarjakierrokselta, mutta Movistarilla on oikeus kolmen kierroksen televisiointiin kokonaisuudessaan. Noiden kolmen kierroksen on ajoituttava syys-, joulu- maalis- tai huhtikuulle, aina ennen seuraavan viikon europelejä.
Jokaiselta sarjakierrokselta näytetään myös yksi ottelu vapaasti katsottavalta kanavalta. Oikeudet vapaasti katsottavilta kanavilta tulevien pelien näyttämiseen kilpailutetaan ensi helmi-maaliskuussa.
El Clásicot jaetaan myös tasan Movistarin ja DAZN:n kesken. DAZN näyttää el Clásicon syyskaudella ja Movistar kevätkaudella. Myös Real Madridin ja Barcelonan muut ottelut jaetaan tasan kaksikon välillä siten, että kummallekin heruu 18 ottelua molemmilta seurajättiläisiltä. Barcan ja Madridin ottelut Valenciaa, Atléticoa, Athletic Bilbaota ja Sevillaa vastaan jaetaan tasan kahden toimijan kesken. Movistar ja DAZN valitsevat välittämänsä viisi ottelua vuoroviikoin.
Movistarin ja DAZN:n lisäksi TV-oikeuksia hakivat Mediapro ja Relevent. Toisen sarjatason Segundan TV-oikeuksista ei tehty vielä päätöksiä.
La Ligan solmimaa TV-sopimusta voinee kuvailla ”torjuntavoitoksi”, sillä TV-korvausten osalta katto on tullut monissa eurofutiksen huippumaissa vastaan. Serie A:n ja Bundesliigan TV-korvauksissa oli viimeisen sopimuksen osalta 5 prosentin pudotus edelliseen verrattuna ja Ligue 1:n osalta 4 prosentin. Valioliiga säilytti edellisessä sopimuksessaan korvaussumman entisellä tasolla, mutta sitä edellisessä TV-sopimuksessa pudotusta oli 8 prosenttia.
– Viiden vuoden sopimus tuo suurta vakautta keskipitkällä aikavälillä ja tuo toimijoille varmuutta sijoittaa sisältöön. La Liga vahvistaa sopimuksen myötä kilpailukykyään, sarjan tiedotteessa todettiin.
Movistar ja DAZN tekevät Espanjassa mittavaa yhteistyötä urheiluoikeuksien ja kanavapakettien suhteen.
Lähde: AS
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Villarreal nousi jättiläisten kantaan
- Xabi Alonso paljasti loistouutisia Real Madridin faneille
- Melkoinen trilleri – jumbokamppailussa huima loppu
- Athleticin Iñaki Williamsille vakava loukkaantuminen
- Rafael Benítez löysi uuden seuran – historiallinen diili
- Real Sociedadille erittäin tärkeät kolme pistettä
- Barcelona-lupaukselle, 21, paha loukkaantuminen – ei pysty pelaamaan neljään kuukauteen
- Marca: Real Madridissa ollaan ihmeissään Lamine Yamalin toiminnasta – ”Huono joukkuekaveri”
- Fichajes: Onnistuminen Real Madridia vastaan toi Juve-pelaajalle paikan Los Blancosin ostoslistalla
- Saudit taas ostoksilla Barcelonassa? Cristiano Ronaldon haave toteutumassa, tosin yli kymmenen vuotta myöhässä
- Lamine Yamal täräytti hurjan väitteen Real Madridista El Clásicon alla – Madridissa raivostuttiin
- Xabi Alonso paljasti loistouutisia Real Madridin faneille
- Villarreal nousi jättiläisten kantaan
- Rafael Benítez löysi uuden seuran – historiallinen diili
- 16-vuotias teki maalin Eurooppa-liigassa – Barcelona havittelee timanttia riveihinsä
- Athleticin Iñaki Williamsille vakava loukkaantuminen
- Saudit taas ostoksilla Barcelonassa? Cristiano Ronaldon haave toteutumassa, tosin yli kymmenen vuotta myöhässä
- Barcelonalle huonoja uutisia juuri El Clásicon alla
- Melkoinen trilleri – jumbokamppailussa huima loppu
- Fichajes: Onnistuminen Real Madridia vastaan toi Juve-pelaajalle paikan Los Blancosin ostoslistalla