Nyt on korkea aika herätä – tämä vertailu Real Madridiin on Barcelonan kannalta nolo

Voi olla, että Barcelonalta vaaditaan tänään voittoa Bayern Münchenistä, jotta pelit jatkuvat Mestarien liigassa myös kevätkauden puolella. Ongelma on, että voiton saavuttamiseksi tarvitaan maaleja. Eikä niiltä ole Barcelonalta järin paljon nähty. Tänään on vieläpä vastassa Bayern München, jonka puolustus on pitävä, ja joka on tottunut tekemään jota kuinkin joka pelissään vähintään yhden maalin.
Viidessä Mestarien liigan ottelussaan Barcelona on onnistunut tekemään vain vaivaiset kaksi maalia, molemmat Kiovan Dynamoa vastaan. Benfica piti sen kahdesti nollilla, ja samoin teki Bayern München syyskuisella Camp Noun vierailullaan. Ilotulitusta ei meno ole ollut La Ligassa, sillä 15 sarjaottelussaan Barcelona on tehnyt 23 maalia (ja päästänyt 17).
Erityisen nololta Barcelonan hyökkäystehot näyttävät, kun ne asetetaan rinta rinnan Real Madridin kärkikaksikon kanssa. Loistavaa syyskautta pelanneet Karim Benzema (12 maalia) ja Vinicius (10 maalia) ovat nimittäin tehneet kahdestaan yhtä vaille yhtä paljon maaleja kuin koko Barcelonan joukkue yhteensä. Ei ihme, että Real Madrid onkin karannut sarjassa jo 16 pisteen päähän Barcelonasta.
On laiha lohtu, että 11 eri pelaajaa on onnistunut maalinteossa, kun maalien kokonaismäärä jää alhaiseksi. Puhtaat paperit voi oikeastaan antaa vain kolme maalia viidessä sarjapelissä tehneelle Ansu Fatille, mutta hänkin on illan pelistä Bayernia vastaan sivussa.
Kaikkiaan Barcelona on jäänyt nollille seitsemässä ottelussa tällä kaudella pelaamistaan 20 ottelusta, eli pyöreästi noin joka kolmannessa. Illan vastustaja Bayern Münchenillä on puolestaan pelattuja nollapelejä sama määrä (kolme Mestarien liigassa ja neljä Bundesliigassa).
”Ei syytä huoleen, sillä nythän puikoissa on Xavi”, ajattelee ehkä joku. No ei nyt ihan niinkään. Neljässä Xavin alaisuudessa pelaamissaan otteluissa Barcelona on tehnyt yhteensä neljä maalia, joista kolme vieraspelissä Villarrealia vastaan. Kotiotteluissaan Benficaa ja Real Betisiä vastaan Barca jäi maaleitta, ja derbyssä Espanyolia vastaan ainoa maali syntyi helposti tuomitusta rankkarista.
Barcelonasta lähtivät kesällä Lionel Messi ja Antoine Griezmann. Tilalle hankittiin jokseenkin hutivärväykseksi osoittautunut Luuk de Jong, vakavista terveysongelmista kärsivät Sergio Agüero ja Memphis Depay. Tänään voisi olla Depaylla korkea aika nousta esiin.
Lyonin entinen kapteeni Depay on tehnyt La Ligassa Barcelonalle kahdeksan maalia, joista kolme rangaistuspotkusta. Mestarien liigassa hän on maalannut uransa aikana 11 kertaa, mutta ei vielä kertaakaan Barcelonan sotisovassa, vaikka pelejä on takana jo viisi.
Koko uransa ensimmäistä maalia eurokentillä odottelee Depayn maanmies Frenkie de Jong. Keskikenttäpelaaja on pelannut Eurooppa-liigassa ja Mestarien liigassa yhteensä 44 ottelua, joista 21 Barcelonan paidassa, mutta maaleja hän ei ole tehnyt vielä yhtään.
Ei De Jongin leipälaji toki maalinteko ole, mutta on hän silti 23 maalia tehnyt Ajaxissa ja Barcelonassa pelatessaan. Barcalle De Jong on viimeistellyt viisi maalia La Ligassa, kolme Copa del Reyssä ja yhden Espanjan Supercupissa. Tämä ilta olisi enemmän kuin otollinen rikkoa kuparinen myös eurokentillä.
Lähde: Mundo Deportivo
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Mutkaton suomalainen nettikasino
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Marca: Xabi Alonso tekee kolmivuotisen sopimuksen Real Madridin kanssa
- Real Betis Antonyn johdolla eurofinaaliin
- Raphinha kertoi suoran mielipiteensä Xavista: ”Ei luottanut minuun tarpeeksi”
- AS: Clément Lenglet ei jatka Atléticossa – palaa Barcelonaan
- Barcelonan puolustaja kiisti epäurheilijamaisen tempun Mestarien liigan välierässä – ”Minut olisi ajettu ulos”
- Arsène Wenger ei ymmärtänyt pilkkutuomiota: ”Olen todella vahvasti tällaista vastaan”
- Barcelonan UCL-haaveet murenivat – Eric García: ”Kukaan ei luottanut meihin tällä kaudella”
- Mestarien liigan finaalipaikka jäi muutaman minuutin päähän – Ronald Araújo: ”Tämä on suuri takaisku”
- Katso: Kokiko Barcelona oikeusmurhan? ”UEFA:n pitäisi tutkia tämä”
- Barcelona putosi Mestarien liigasta – Hansi Flick: ”En halua puhua liikaa tuomarista, mutta…”
- Katso: Kokiko Barcelona oikeusmurhan? ”UEFA:n pitäisi tutkia tämä”
- Real Betis Antonyn johdolla eurofinaaliin
- Raphinha kertoi suoran mielipiteensä Xavista: ”Ei luottanut minuun tarpeeksi”
- Arsène Wenger ei ymmärtänyt pilkkutuomiota: ”Olen todella vahvasti tällaista vastaan”
- Barcelonan puolustaja kiisti epäurheilijamaisen tempun Mestarien liigan välierässä – ”Minut olisi ajettu ulos”
- AS: Clément Lenglet ei jatka Atléticossa – palaa Barcelonaan
- Marca: Xabi Alonso tekee kolmivuotisen sopimuksen Real Madridin kanssa
- Mestarien liigan finaalipaikka jäi muutaman minuutin päähän – Ronald Araújo: ”Tämä on suuri takaisku”
- Barcelona putosi Mestarien liigasta – Hansi Flick: ”En halua puhua liikaa tuomarista, mutta…”
- Inter-luotsi varoittaa Barca-tähdestä: ”Se on mahdotonta”