Levante ratkaisi valmentajahakunsa mutkattomimmalla tavalla
La Ligan sarjajumbo, sarjan perättäisten voitottomien ottelujen ennätystä (24) sivunnut Levante tiedotti tiistaina ratkaisseensa avoinna olleen valmentajakysymyksensä helpoimmalla mahdollisella tavalla. Levante päätti vakinaistaa väliaikaisen valmentajansa Alessio Liscin sopimuksen.
Hieman erikoisesti Levante ei kertonut tiedotteessaan, kuinka pitkä Liscin sopimus on. Espanjalaismedia olettaa kuitenkin, että se ulottuu kauden 2021-2022 loppuun.
36-vuotias Lisci siirtyi kotimaastaan Italiasta ja Laziosta Levanten organisaatioon kymmenen vuotta sitten. Hän on valmentanut pitkään Levanten eri juniorijoukkueita ja eteni pikkuhiljaa reservijoukkueen valmentajaksi. Siltä paikalta hänet nostettiin edustusjoukkueen käskyttäjäksi marraskuun lopussa, kun edellinen valmentaja Javi Pereira erotettiin seitsemän tuntia kestäneen kriisipalaverin päätteeksi.
Tiistaina mediassa nousi esille pitkäaikaisen Eibarin käskyttäjän José Luis Mendilibarin nimi Levanten uudeksi valmentajaksi. Nyt seura kuitenkin päätyi jatkamaan Liscin kontrahtia.
Alessio Lisci on valmentanut Levantea nyt kahdessa ottelussa. Copa del Reyssä Levante läksytti Huracán Melillaa maalein 8-0. La Liga -debyytissä tuli puolestaan maaliton tasapeli Osasunaa vastaan. Seuraavaksi Levante kohtaa vieraskentällä Espanyolin ensi lauantaina. Mikäli tuostakaan pelistä ei voittoa heru, tekee Levante La Liga -historian uuden perättäisten voitottomien pelien ennätyksen (25 peliä).
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Vinícius avautui nyt Xabi Alonsosta: ”Emme olleet samalla sivulla”
- Väite Kataloniasta: Barcelona haluaa tämän pelaajan ensi kaudeksi
- L’Équipe: Real Madrid valmis myymään pelaajansa kesällä
- MD: Huipputoppari haluaa siirtyä Barcelonaan
- Sport: Barcelona-pelaaja sai jättitarjouksen Saudi-Arabiasta
- Robert Lewandowski nousi seuralegendan rinnalle – seuraavana tähtäimessä Patrick Kluivert
- Onko Real Madrid parempi ilman Kylian Mbappéa? Toimittajat muistuttavat suurista puutteista
- Real Madrid -tähden vaimo liittyi tuomarien kriitikoihin: ”Stadion on pantava kiinni”
- Barcelonalle iso päivä La Ligan mestaruusjahdissa – alivoimainen Atlético kaatui
- Álvaro Arbeloa otti vastuun Real Madridin yllätystappiosta: ”Sanoin sen pelaajille”

- Álvaro Arbeloalta lempeä kuitti edeltäjälleen: ”Carlo ei antanut hänelle paljoakaan lepoa”