Katso railakas maalijuhlinta: Loukkaantuneena sivussa ollut Atlético-puolustaja riehaantui olohuoneessaan täysin
Atlético Madrid pelasi tiistaina kovan kamppailun FC Porton vieraana taistelussa Mestarien liigan jatkopaikasta. Paikka auringossa ja pudotuspeleissä heltisi lopulta Atléticolle 3-1-voiton myötä (lue lisää).
Atlético Madrid joutui peliin varamiehisenä etenkin puolustuksen osalta. Sivussa olivat pelikiellon vuoksi Felipe ja loukkaantumisten takia Stefan Savic ja José Maria Giménez, joten joukkueen neljästä varsinaisesta topparista pelikelpoinen oli ainoastaan Mario Hermoso.
Vuodesta 2013 lähtien Atléticoa edustanut uruguaylainen Giménez tunnetaan tulisieluisena ja sisukkaana taistelijana, jonka suonissa virtaa vahva punavalkoinen Atlético-veri. Giméneziä on kuvailtu myös ”Diego Simeoneksi kentän puolella”.
26-vuotiaan Giménezin omistautumisesta ja tunteella elämisestä saatiin hyvä näyte eilen, kun sosiaaliseen mediaan ladattiin video hänestä seuraamassa tiistain ottelua ystäviensä seurassa, oletettavasti omassa olohuoneessaan. Kun Ángel Correa teki 90. minuutilla Atléticon 2-0-johtomaalin, ei Giméneziä pidätellyt yhtään mikään, vaan hän riehaantui todella railakkaaseen tuuletukseen. Onneksi kotioloissa paidan riisumisesta ei nosteta keltaista korttia.
Giménezin tuulettelua voi katsoa alla olevasta twiitistä. Jos twiitti ei näy, sen näkee myös tästä.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Atlético kiinnostunut Bayern-pelaajasta
- Marcus Rashford puhui tulevaisuudestaan
- Toimittaja: Atlético-floppi jättämässä seuran – neuvottelee paluusta kotimaahansa
- Sport: Robert Lewandowski valmis palkanalennukseen jäädäkseen Barcelonaan
- Marca: Atlético tarjoaa Diego Simeonelle uutta jatkosopimusta
- Nyt se on varmaa – brassi lähtee Real Madridista
- Real Madrid saa vahvistuksen Saudi-Arabiasta, väittää pelaajalegenda
- Real Madrid -kapteenin mielipide kallistuu lähdön kannalle
- Inter Miami haluaa taas yhden argentiinalaisen La Liga -kentiltä
- Real Madrid nappasi jalkapalloakatemiaansa Manex Rezolan