Barcelona yhä kiinnostunut vanhasta siirtokohteestaan – myös lontoolaisia apajilla
Portugalilainen keskikenttäpelaaja Renato Sanches kertoi pari viikkoa sitten julkisesti, että olisi siirtynyt viime kesänä Barcelonaan, jollei loukkaantuminen olisi vesittänyt siirtoa. Niinpä 24-vuotias Sanches jäi myös täksikin kaudeksi Ranskan Ligue 1:n Lilleen.
Sanchesin sopimus Lillen kanssa ulottuu kesään 2023, mutta seuran uskotaan olevan halukas hänet myymään, taloutta paikkaillakseen. Halukkaita ostajiakin on ilmeisesti useita.
AS:n mukaan kaikkein kiinnostuneimpia Sanchesista ovat lontoolaisseurat Tottenham ja Arsenal, mutta pelaaja on edelleen myös Barcelonan listalla. Vaikka Gavi ja Nico González ovatkin lyöneet läpi, kärkkyy Barcelona edelleen tilaisuutta hankkia Sanches tammikuussa, mikäli muiden seurojen kanssa sopua ei synny. Barcelonan tapauksessa siirto olisi mallia laina kesällä voimaan astuvalla optovelvoitteella.
Etenkin Arsenalin uskotaan kuitenkin satsaavan kunnolla hankkiakseen Sanchesin tammikuussa, joten juuri nyt ei näytä siltä, että mies Barcelonaan päätyisi. Barca-johto seurannee kuitenkin tilanteen kehittymistä mielenkiinnolla.
Polvivammastaan toivuttuaan Sanches on pelannut tällä kaudella Lillessä 12 ottelua. Tehotilastoon on kirjattu yksi maali ja yksi maalisyöttö.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Espanjalaisilla loistava euroilta – kaikki jatkoon
- La Liga -seuralta kova temppu eurokentillä
- Erikoinen käänne? Barcelona on ehkä muuttanut mieltään Marcus Rashfordin ostamisesta
- Kylian Mbappén maajoukkuekutsu oli arvoitus – nyt tuli ratkaisu
- Cope: Real Madridille surkeita uutisia – Thibaut Courtois viikoiksi sivuun pelikentiltä
- Newcastlen pelaajat kehuivat vuolaasti Barcelonaa: ”Et enää edes tiedä, ketä prässäät…”
- Lisätietoja Barcelonan maalivahdin loukkaantumisesta – huippuottelu saattaa jäädä väliin
- Mestarien liigan puolivälieriin espanjalaisten jättikohtaaminen – myös Real Madridille superpari
- Murskajaiset Mestarien liigassa – Barcelona höykytti Newcastlea
- Thibaut Courtois loukkaantui – nyt tuli lisätietoja

- Real Madrid porskutti helposti jatkoon – samalla tuli valtava takaisku