Real Madrid -lupauksen vastuun puute Dortmundissa huolestuttaa isää: ”Enää ei pitäisi olla tekosyitä”
Real Madrid -lupaus Reinierin isä Mauro Brasilia on pettynyt poikansa vähäiseen peliaikaan Borussia Dortmundissa. 19-vuotias brasilialaishyökkääjä on jäänyt lainaseurassaan Bundesliigassa marginaaliseen rooliin.
Reinierille on kertynyt syyskauden aikana sarjaotteluissa vain 53 peliminuuttia. Pelaajan isä odotti huomattavasti enemmän.
– Kun mahdollisuus lainasta tuli ilmi, ajattelimme Dortmundin olevan hyvä paikka nuorelle pelaajalle kehittyä. Dortmund ei ole kuitenkaan onnistunut täyttämään Reinierin tarpeita, Brasilia kommentoi AS:lle.
– He sanoivat ensimmäisellä kaudella, ettei hän ole taktisesti ja fyysisesti edustusjoukkueen tasolla. Enää ei pitäisi olla tekosyitä.
– Uskon kokemuksen olleen hänelle positiivinen, koska vaikeuksista oppii aina. Hän tulee kasvamaan tästä entistä vahvemmaksi.
– Kun hän saa pelin alleen, valokeila kääntyy häneen. Hän oppii kulkemalla eri reittiä, koska hän ei ymmärrä kohtaamiaan takaiskuja. Dortmund ei ole valmistanut häntä suuriin hetkiin. Emme koskaan odottaneet hänen olevan avauksessa. Toivoimme hänen vain saavan peliaikaa kehittyäkseen.
Reinier pelaa toista vuotta lainalla Dortmundissa. Brasilialainen viimeisteli viime kaudella kaikki kilpailut huomioiden 19 otteluun yhden maalin.
LUE MYÖS:
- AS: Barcelona ja Real Madrid saman superlupauksen perässä
- Tältäkö näyttää keskinkertaisuuden huippu? Getafessa tilastokummajainen
- Lehti: Barcelona kiinnostunut Chelsean teinitähdestä
- Lamine Yamal tarvitsi vain kaksi minuuttia Wembleyllä – Espanja kaatoi Englannin
- Kylian Mbappén poissaolon pituus selvisi – sattumaako?
- Otteet ovat olleet vakuuttavia – Real Madrid haluaa vanhan akatemiatalenttinsa takaisin
- Kylian Mbappé loukkaantui – ranskan supertähti palaamassa Madridiin
- No nyt! Suomi kaatoi Espanjan kärkiottelussa
- Espanja ja Pikkuhuuhkajat isossa ottelussa – tässä ovat avauskokoonpanot
- Toista kertaa putkeen – Jude Bellinghamille kova tunnustus
- Kylian Mbappén poissaolon pituus selvisi – sattumaako?
- Lamine Yamal tarvitsi vain kaksi minuuttia Wembleyllä – Espanja kaatoi Englannin
- Otteet ovat olleet vakuuttavia – Real Madrid haluaa vanhan akatemiatalenttinsa takaisin
- Rodri paljasti – tässä on Pep Guardiolan ja Hansi Flickin suurin ero
- Lehti: Barcelona kiinnostunut Chelsean teinitähdestä
- Barcelona-tähti ei päässyt kesän MM-kisoihin: ”Se sattui todella paljon”
- Toista kertaa putkeen – Jude Bellinghamille kova tunnustus
- Tältäkö näyttää keskinkertaisuuden huippu? Getafessa tilastokummajainen
- No nyt! Suomi kaatoi Espanjan kärkiottelussa
- AS: Espanjan pelaajalta hieno ele – lahjoitti miljoona euroa liiton työntekijöille