MD: Tottenham kiinnostunut Barcelona-pelaajasta – saatavilla ilman siirtosummaa

Ousmane Dembélén sopimus Barcelonan kanssa päättyy kuluvan kauden jälkeen.
Osapuolet eivät ole päässeet sopuun jatkosopimuksesta ja Dembélé saa siten neuvotella vapaasti muiden seurojen kanssa sopimuksesta vuodenvaihteesta alkaen.
Mundo Deportivon mukaan Dembélé on herättänyt kiinnostusta etenkin Valioliigassa. Manchester Unitedin ja Newcastlen kiinnostus on ollut selvillä, mutta lehden mukaan myös Tottenham on Dembélén kintereillä.
Tottenhamin urheilutoimenjohtaja Fabio Paratici oli kiinnostunut Dembéléstä jo työskennellessään Juventuksessa ja yritti saada hänet aikoinaan Italiaan. Paratici haluaa vahvistaa joukkuettaan ilmaishankinnoilla ja Dembélé on saatavissa ilman siirtokorvausta.
Dembélén tulevaisuus on puhuttanut jo pitkään.
Barcelonan seura- ja valmennusjohto on yrittänyt suostutella pelaajaa allekirjoittamaan jatkosopimuksen, mutta Dembélén edustajat ovat viivyttäneet neuvotteluja todennäköisesti odottaen tammikuuta, jolloin Dembélé voi neuvotella muiden seurojen kanssa.
24-vuotias Dembélé on kärsinyt tälläkin kaudella merkittävistä loukkaantumisongelmista ja on siten pelannut vain muutamassa ottelussa.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Lähde: Barcelona valmis lähtemään Marcus Rashfordin perään
- Real Madrid tekemässä 50 miljoonan euron hankinnan
- Real Madrid koki ison nöyryytyksen – Luis Enriquelta toive Xabi Alonson projektille: ”Olemme täysin erilaisissa tilanteissa”
- Virallista: Pitkäaikainen tähtipelaaja jättää Atlético Madridin
- Sport: Marc-André ter Stegen on tehnyt päätöksen lähtösuunnitelmistaan
- Carlo Ancelottille vankeustuomio – Real Madridin entinen päävalmentaja vetosi tietämättömyyteen
- Lehti: Kylian Mbappén terveysongelmista rajuja yksityiskohtia
- PSG:tä kiristyksestä syyttänyt Kylian Mbappé luopuu kanteestaan MM-kohtaamisen alla
- Barcelonan siirtokohteen hinta selvillä, mutta lipsahtiko siihen liikaa suolaa?
- Real Madridin timantin hiominen on vaarassa jäädä muiden tehtäväksi
- Real Madrid tekemässä 50 miljoonan euron hankinnan
- Real Madrid koki ison nöyryytyksen – Luis Enriquelta toive Xabi Alonson projektille: ”Olemme täysin erilaisissa tilanteissa”
- Sport: Marc-André ter Stegen on tehnyt päätöksen lähtösuunnitelmistaan
- Virallista: Pitkäaikainen tähtipelaaja jättää Atlético Madridin
- Lähde: Barcelona valmis lähtemään Marcus Rashfordin perään
- Carlo Ancelottille vankeustuomio – Real Madridin entinen päävalmentaja vetosi tietämättömyyteen
- Barcelonan siirtokohteen hinta selvillä, mutta lipsahtiko siihen liikaa suolaa?
- Lehti: Kylian Mbappén terveysongelmista rajuja yksityiskohtia
- Real Madridin timantin hiominen on vaarassa jäädä muiden tehtäväksi
- Lionel Messi kokoaa ystäviään yhteen – se voi koitua tällä kertaa Atlético Madridin eduksi