Lähde: Manchester Unitedin hyökkääjä haluaa siirtyä Barcelonaan ensi kesänä
Edinson Cavanin nykyinen sopimus Manchester Unitedin kanssa päättyy kuluvan kauden jälkeen.
Kokenut uruguaylaiskärki on kärsinyt syyskaudella loukkaantumisista ja on jäänyt muutenkin pienelle vastuulle.
The Timesin mukaan Cavani ei allekirjoita jatkosopimusta Manchester Unitedin kanssa ja jättää seuran siten vapaana agenttina kauden päätyttyä. Lehti kertoo Cavanin haluavan siirtyä Barcelonaan. Cavanin mielestä hän on kykeneväinen pelaamaan huipputasolla vielä muutaman vuoden ajan.
Cavani on pyytänyt agenttejaan tekemään kaikkensa, jotta hyökkääjä voi siirtyä ensi kesänä Barcelonaan.
Cavani oli tiettävästi valmis siirtymään Barcelonaan jo elokuun lopussa, mutta katalonialaisseuran taloustilanne teki siirrosta mahdottoman, sillä Manchester United olisi vaatinut pelaajastaan siirtosumman.
Helmikuussa 35 vuotta täyttävä Cavani on pelannut tällä kaudella kahdeksassa ottelussa yhteensä noin 270 minuuttia ja onnistunut kertaalleen maalinteossa.
Barcelona tarvitsee uuden hyökkääjän viimeistään ensi kesänä, sillä Sergio Agüero lopettanee pelaajauransa sydänongelmien vuoksi.
Lähde: Sport
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Endrick lähtee Real Madridista lainalle
- Óscar Mingueza Valioliiga-jättiläisen kiikarissa
- Hansi Flick myöntää, että Barcelonan tähtivahti pelasti joukkueen
- Joselu otti kantaa Xabi Alonson vaikeuksiin Real Madridissa
- Vinícius sai vihellyskonsertin Real Madridin kannattajilta
- Barcelona voitokas La Ligan kärkikamppailussa – Lamine Yamal iski maalin
- Barcelonan toppari loukkasi polvensa – kuukausiksi sivuun pelikentiltä
- Real Sociedad nimitti uuden päävalmentajan
- Raphinha ei päässyt FIFA:n tähdistökentälliseen – Hansi Flick: ”Naurettavaa”
- Kylian Mbappé lähetti terveiset Cristiano Ronaldolle: ”Uskomatonta”
- Hansi Flick myöntää, että Barcelonan tähtivahti pelasti joukkueen
- Óscar Mingueza Valioliiga-jättiläisen kiikarissa
- Endrick lähtee Real Madridista lainalle
- Joselu otti kantaa Xabi Alonson vaikeuksiin Real Madridissa
- Raphinha ei päässyt FIFA:n tähdistökentälliseen – Hansi Flick: ”Naurettavaa”
- Barcelona voitokas La Ligan kärkikamppailussa – Lamine Yamal iski maalin
- Vinícius sai vihellyskonsertin Real Madridin kannattajilta
- Kylian Mbappé ylsi Cristiano Ronaldon ennätykseen
- Kylian Mbappé lähetti terveiset Cristiano Ronaldolle: ”Uskomatonta”
- Copa del Reyssä nähtiin Barcelonan lähihistorian seuraennätys!