Tuomarin isosta tulkinnasta riittänee jälkipeliä – Real Sociedadin toinenkin tappio tuli Barcelonassa
Loistavaa syyskautta pelannut Real Sociedad kärsi sunnuntaina kauden toisen tappionsa La Ligassa. Kuinka ollakaan, toinenkin tappio tuli samassa kaupungissa Barcelonassa. Ensimmäisen häviönsä baskiseura kärsi kauden avauskierroksella 15. elokuuta FC Barcelonaa vastaan vieraskentällä maalein 4-2. Tänään puolestaan Barcelonan toinen seura Espanyol oli kotonaan parempi maalein 1-0.
Ottelun puhuttanein tilanne ja iso käännekohta koettiin noin tunnin pelin kohdalla. Real Sociedad rakensi hyökkäystä noin parissakymmenessä metrissä, kun poikittaissyöttö osui erotuomari Antonio Mateu Lahozin jalkaan. Syöttö muutti hieman suuntaa, mutta päätyi kuitenkin La Realin pelaajalle. Mateu Lahoz antoi pelin jatkua, Espanyol lopetti hetkeksi pelaamisen, ja pystysyötön jälkeen Real Sociedadin Alexander Isak pani pallon maaliin, puolustajan ahdisteluista huolimatta.
Vieraiden yllätykseksi erotuomari kuitenkin hylkäsi maalin. Mateu Lahoz osoitti itseään, joten hylkäys johtui siitä, että pallo oli osunut häneen.
Sääntökirjan mukaan peli on vihellettävä poikki tuomarin vaikutettua peliin, jos pallo menee tuomarin kautta maaliin, pomppaa toiselle joukkueelle tai joukkue saa pallon osuttua tuomariin ”lupaavan hyökkäyksen”. Tilanne siis päättyi maaliin, joten hyökkäys oli epäilemättä lupaava, mutta Real Sociedadin näkemyksen mukaan lupaava hyökkäys oli meneillään jo ennen osumaa Mateu Lahoziin.
Kyseessä oli melko täysi tuomarin tulkinta, jonka voisi kääntää miten päin tahansa, mutta Mateu Lahozin ratkaisu oli hylätä maali. Poleemisen päätöksestä teki se, ettei hän viheltänyt peliä poikki heti, vaan näytti käsillään, että Real Sociedad voi jatkaa peliä.
77. minuutilla Espanyol sitten irtosi hyökkäykseen, joka johti ottelun ainoaan maaliin. Raúl De Tomas kirmasi vasemmalta paitsion rajamailta karkuun, Alex Remiro torjui kovan laukaukseen, mutta venezualalainen Yangel Herrera pamautti paluupallon 15 metristä verkkoon. Remiro näytti olevan vedossa hyvin mukana, mutta kun pallo muutti suuntaa ja nousi hieman ylemmäs puolustaja Diego Ricon kantapäästä, oli Remiro voimaton ja turhautunut. Maali oli kesällä Manchester Citystä lainatun Herreran ensimmäinen Espanyolin paidassa.
Espanyol on voittanut kuudesta viimeisestä kotipelistään viisi ja pelannut yhden tasan, ja on yksi koko sarjan parhaista kotijoukkueista. Se on nyt sarjassa yhdeksäs, ja Real Sociedad toinen ennen sunnuntai-illan viimeisiä otteluita.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Atlético jysäytti yllätyksen – Barcelona kaatui dramaattisesti
- Real Betisin unelma välieräpaikasta elää – ratkaisu siirtyi ensi viikkoon
- Ex-pelaajalta raju avautuminen Viníciuksesta: ”Hän on kamala”
- Ronaldon pitkäaikainen joukkuekaveri paljastaa: ”Messi oli kovempi”
- Marca: Álvaro Arbeloa on menettänyt luottamuksensa Real Madridin avainpelaajaan
- Kohuvideo leviää – Real-faneilta törkyhuutoja ennen Bayern-ottelua
- Atléticon pomo tulistui toimittajalle siirtohuhusta: ”Voitko taata, että olet elossa vuoden lopussa?”
- Barcelonan keskikenttämies veti johtopäätöksen: kuuntelee nyt muiden seurojen tarjouksia
- Álvaro Arbeloa tyytymätön Bayern-ottelun tuomaritoimintaan: ”En voi käsittää”
- Real-tähdet ylistivät Manuel Neueria tappion jälkeen – ”Kohtasimme legendan”
- AS: Real Madrid -fanit aloittivat karun lähtölaskennan Kylian Mbappélle
- Bayern-legendalta kovaa tekstiä Vinícius Júniorista: ”Hän vain itkee ja valittaa”
- Tuomarikomitea: Barcelonan ja Atléticon välisessä ottelussa tehtiin selvä tuomarivirhe
- Álvaro Arbeloa kertoi miksi Real Madrid hävisi Bayernille
- Vinícius avautui nyt Xabi Alonsosta: ”Emme olleet samalla sivulla”
- Tyhmyydestä rangaistaan? Fifa harkitsee sanktiota Espanjalle
- Real Madrid ajautui ahtaalle Mestarien liigassa
- Álvaro Arbeloa tyytymätön Bayern-ottelun tuomaritoimintaan: ”En voi käsittää”
- Real-tähdet ylistivät Manuel Neueria tappion jälkeen – ”Kohtasimme legendan”
- Väite Kataloniasta: Barcelona haluaa tämän pelaajan ensi kaudeksi