Xavin debyytti päättyi voittoon Barcelonan derbyssä – puolustuspeli ei vakuuttanut nollapelistä huolimatta
Barcelona ja Espanyol kohtasivat toisensa lauantai-iltana kauden ensimmäisessä derbi barcelonìssa.
Barcelona voitti ottelun 1-0 ja nousi ainakin hetkellisesti sarjataulukossa kuudenneksi. Memphis Depay iski ottelun ainoan maalin rangaistuspotkusta.
Kyseessä oli Xavin ensimmäinen ottelu Barcelonan peräsimessä. Barcelona pelasi varsin vakuuttavan ja aktiivisen avausjakson. Barcelona prässäsi aggressiivisesti korkealta ja pelasi hyvin pallonhallintaan perustuvaa jalkapalloa. Espanyol sen sijaan puolusti tiiviisti syvältä. Barcelona onnistui luomaan avausjaksolla muutaman laadukkaan maalipaikan, mutta viimeistely-yritykset epäonnistuivat.
Espanyolin ykköstähti Raúl de Tomás sai avausjaksolla yhden maalipaikan, mutta laukaus kimposi Gerard Piquén jaloista maalin katolle.
Ottelun ainoa maali nähtiin heti toisen jakson alussa, kun Depay kaadettiin boksin sisällä. Hidastusten perusteella Espanyol-toppari Leandro Cabrera osui puhtaasti palloon, jonka jälkeen tilanteessa näytti olevan pieni kontakti. Tilanne tarkistettiin VAR:lta ja pallo vietiin pilkulle, eikä Depay epäonnistunut paikastaan.
Jos avausjakso oli Barcelonan, voi maalipaikkojen perusteella sanoa, että Espanyol oli jopa huomattavasti vaarallisempi toisella jaksolla. Hyvän alkukauden pelannut Espanyol kykeni luomaan viimeisen vartin aikana kolme loistavaa maalintekopaikkaa ja de Tomás sai pallon kahdesti tolppaankin. Lisäksi Landry Dimata pääsi puskemaan vapaasti maalin edustalta, mutta yritys viuhui ohi maalin.
Barcelona kohtaa tiistaina elintärkeässä Mestarien liigan ottelussa Benfican. Espanyolin kausi sen sijaan jatkuu ensi sunnuntaina, kun se kohtaa Real Sociedadin.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Toimittaja: La Ligan suurseurat kiinnostuneita Argentiinan MM-tähdestä
- Joan Laporta kertoi Barcelonan suunnitelmasta Julián Álvarezin suhteen – ”Tarjous on pöydällä”
- Atlético neuvottelee Tanskan maajoukkuepelaajan siirrosta – hintalappu 40 miljoonaa euroa
- Virallista: Barcelona teki jatkosopimuksen topparinsa kanssa
- AS: Serie A:n tähtitopparin siirto Real Madridiin konkretisoitumassa
- Virallista: Ansu Fati jättää Barcelonan
- Virallista: Atlético hankki Espanjan MM-kisapelaajan
- Barcelonan puheenjohtaja vihjaili Julián Álvarezin siirrosta – ”Toivon, että…”
- Virallista: Nico Paz jättää Real Madridin
- Iker Casillas kertoi suoran mielipiteensä José Mourinhon paluusta Real Madridiin
- Barcelona lähestyi Harry Kanea MM-kisojen keskellä – ratkaisu tuli nopeasti
- Iker Casillas kertoi suoran mielipiteensä José Mourinhon paluusta Real Madridiin
- AS: Serie A:n tähtitopparin siirto Real Madridiin konkretisoitumassa
- Virallista: Ansu Fati jättää Barcelonan
- Robert Lewandowski: uusi seura selvisi!
- Virallista: Atlético hankki Espanjan MM-kisapelaajan
- Virallista: Nico Paz jättää Real Madridin
- Barcelonan puheenjohtaja vihjaili Julián Álvarezin siirrosta – ”Toivon, että…”
- Marca: Nämä Real Madridin pelaajat Álvaro Arbeloa haluaa viedä mukanaan Valioliigaan
- Joan Laporta kertoi Barcelonan suunnitelmasta Julián Álvarezin suhteen – ”Tarjous on pöydällä”