Voiko Barcelona taistella La Ligan mestaruudesta? – Näin Xavi vastasi
Barcelona voitti eilen Espanyolin derbi barcelonìssa 1-0. Lue otteluraportti täältä.
Barcelonan uusi päävalmentaja Xavi oli luonnollisesti onnellinen täydestä pistepotista, vaikka se ei suinkaan tullut helpolla. Xavi myönsi Barcelonan kärsineen paljonkin ottelun aikana. Espanyolilla oli lukuisia loistopaikkoja viimeisen vartin aikana ja vieraat saivat pallon muun muassa kahdesti tolppaan.
– Kärsimme ottelun aikana. Se on selvää. Espanyol on hyvin pelaava ja tarkasti organisoitu joukkue, jolle on vaikea tehdä maalia. Totta puhuen ottelu oli meille vaikea. Vielä on aikaista. Olemme harjoitelleet vasta vähän. Olen tyytyväinen joukkueen asenteeseen ja tulokseen, mutta kärsimme todella paljon. Kukaan ei voita tänä päivänä helposti, mutta meidän on parannettava peliämme. Tulemme pelaamaan paremmin. Meillä on useita asioita, joita meidän on ymmärrettävä paremmin, mutta pisteet olivat tärkeät, Xavi summasi.
– Ajoittain näimme hyvän Barcelonan. Mielestäni emme ymmärtäneet hyökätä tyhjiin tiloihin oikealla hetkellä. Kaikki olisi ollut helpompaa, jos olisimme onnistuneet maalinteossa heti alussa.
Xavilta tiedusteltiin, voiko tämä Barcelona taistella La Ligan mestaruudesta.
– Olemme kaukana kärjestä, mutta kautta on vielä paljon jäljellä, joten miksei? Meillä on kokemusta siitä, että aiempina vuosina joukkueet ovat kuroneet suuriakin eroja kiinni. Barcelonan on kivuttava ylöspäin La Ligassa pelkästään asenteen, työnteon ja uhrauksien avulla. Joukkue ansaitsi voittaa.
Lähde: MARCA
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Shokkipäätös – Real Madrid-tähti ulkona maajoukkueesta
- Aikakausi päättyy – Barcelonan ex-valmentaja jättää jäähyväiset
- Espanjalaisilla loistava euroilta – kaikki jatkoon
- La Liga -seuralta kova temppu eurokentillä
- Erikoinen käänne? Barcelona on ehkä muuttanut mieltään Marcus Rashfordin ostamisesta
- Kylian Mbappén maajoukkuekutsu oli arvoitus – nyt tuli ratkaisu
- Cope: Real Madridille surkeita uutisia – Thibaut Courtois viikoiksi sivuun pelikentiltä
- Newcastlen pelaajat kehuivat vuolaasti Barcelonaa: ”Et enää edes tiedä, ketä prässäät…”
- Lisätietoja Barcelonan maalivahdin loukkaantumisesta – huippuottelu saattaa jäädä väliin
- Mestarien liigan puolivälieriin espanjalaisten jättikohtaaminen – myös Real Madridille superpari

- Thibaut Courtois loukkaantui – nyt tuli lisätietoja
- Cope: Real Madridille surkeita uutisia – Thibaut Courtois viikoiksi sivuun pelikentiltä
- Real Madrid porskutti helposti jatkoon – samalla tuli valtava takaisku