Eden Hazard jälleen sivussa pelikentiltä – Ancelotti: ”Olisin pettynyt, jos hän olisi tyytyväinen tilanteeseensa..”

Eden Hazard ei pelaa Real Madridin ja Granadan sunnuntaisessa kohtaamisessa.
Real Madridin päävalmentaja Carlo Ancelotti vahvisti lauantaina Hazardin kärsivän vatsataudista, eikä voi siten pelata sunnuntaina.
Hazard on jäänyt tällä kaudella olemattomalle vastuulle Real Madridissa ja on kärsinyt jälleen loukkaantumisista. Hazard on päässyt neljä kertaa avauskokoonpanoon La Ligassa.
– Hän on sivussa vatsataudin vuoksi. Kyseessä ei ole koronavirustartunta. Olisin pettynyt, jos Hazard olisi tyytyväinen tilanteeseensa, eikä hän ole. Hazardin tilanne on samanlainen kuin muidenkin pelaajien, jotka eivät pelaa juurikaan, Ancelotti totesi lehdistölle.
Edellisen kerran elokuun lopussa Real Madridin paidassa pelannut Gareth Bale sai lihasvamman maajoukkuetauolla ja on sivussa seuraavat 2-3 viikkoa. Ancelottin mukaan Bale oli saanut jo peliluvan.
– Balen tilanne oli selvä. Hän oli saanut peliluvan. Walesin A-maajoukkue ajatteli hänen kykenevän pelaamaan, mutta voi olla, että maajoukkueen lääkärit halusivat hänet liian nopeasti kentälle. Haluamme Balen kuntoutuvan pikaisesti, koska hän on tärkeä pelaaja meille, Ancelotti vakuutti.
Granada isännöi Real Madridia sunnuntaina klo 17.15 alkaen.
Lähde: MARCA
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Carlo Ancelottille vankeustuomio – Real Madridin entinen päävalmentaja vetosi tietämättömyyteen
- Lehti: Kylian Mbappén terveysongelmista rajuja yksityiskohtia
- PSG:tä kiristyksestä syyttänyt Kylian Mbappé luopuu kanteestaan MM-kohtaamisen alla
- Barcelonan siirtokohteen hinta selvillä, mutta lipsahtiko siihen liikaa suolaa?
- Real Madridin timantin hiominen on vaarassa jäädä muiden tehtäväksi
- Lionel Messi kokoaa ystäviään yhteen – se voi koitua tällä kertaa Atlético Madridin eduksi
- Barcelonan ja Sevillan seuralegenda lopettaa uransa 37-vuotiaana
- Real Madridin nouseva tähti kiitollisena Raul-vertauksista: ”Jos teen edes puolet siitä, mitä hän teki”
- Espanjan maajoukkuepelaaja siirtyy Arsenaliin 59 miljoonan euron kaupassa
- Barcelona myy pelaajansa toiseen La Liga -seuraan
- Carlo Ancelottille vankeustuomio – Real Madridin entinen päävalmentaja vetosi tietämättömyyteen
- Lehti: Kylian Mbappén terveysongelmista rajuja yksityiskohtia
- PSG:tä kiristyksestä syyttänyt Kylian Mbappé luopuu kanteestaan MM-kohtaamisen alla
- Real Madridin timantin hiominen on vaarassa jäädä muiden tehtäväksi
- Lionel Messi kokoaa ystäviään yhteen – se voi koitua tällä kertaa Atlético Madridin eduksi
- Barcelonan siirtokohteen hinta selvillä, mutta lipsahtiko siihen liikaa suolaa?
- Barcelona myy pelaajansa toiseen La Liga -seuraan
- Barcelonan ja Sevillan seuralegenda lopettaa uransa 37-vuotiaana
- Nico Williams antoi rukkaset suurseurojen kosiskelulle – Bayern-pomo ihmeissään: ”En ymmärrä, mitä Nico haluaa”
- Espanjan maajoukkuepelaaja siirtyy Arsenaliin 59 miljoonan euron kaupassa