Marca: Real Madridin kapellimestari jatkaa seurassa
Kuva: Getty Images
Real Madridin Luka Modrić saapui seuraan vuonna 2012 Tottenhamista. Siirtosumma oli tuolloin 35 miljoonaa euroa ja voinee sanoa tuon tulleen maksetuksi takaisin vuosien saatossa.
Kroatian maajoukkueen 36-vuotias taituri jatkoi vastoin kaikkia odotuksia myös maajoukkueuraansa kesän 2018 MM-kisojen jälkeen.
Maa selvitti juuri tiensä Qatarin kisoihin, joten Modrić valmistautuu neljänsiin MM-kisoihinsa, joka on julkisesti ollut yksi hänen viimeisen vuoden suurimmista tavoitteistaan.
Marcan mukaan kokeneella kroatialaisella on myös seurajoukkueen puolella yksi suuri päämäärä. Modrić haluaa päästä pelaamaan täysin valmiilla, uusitulla Santiago Bernabéulla.
Projekti on lopullisesti maalissa ensi vuonna eli kroatialaisen olisi jatkettava tulevaan kesään asti ulottuvaa sopimustaan.
Kumpikin osapuoli Marcan mukaan näin haluaa myös tehdä. Kroatialaistähdelle ollaan sorvaamassa vuoden mittainen jatkosopimus piakkoin. Tällä tapaa Modrić pysyy Madridissa kesään 2023 asti.
Hän olisi tuolloin viettänyt Los Blancosin ryhmässä 11 vuotta, joka on varsin kunnioitettava määrä.
Espanjalaismedian mukaan Real Madrid tiedostaa kuitenkin, että Modrićin, Toni Kroosin ja Casemiron muodostama keskikentän tähtitrio alkanee jäädä historiaan.
Kaksi viimeksi mainittua toki ovat kroatialaista nuorempia pelaajia, mutta madridilaisseura on tähyillyt keskikentän pelipaikoille jo uusia nimiä. Vahvasti tyrkyllä ovat muun muassa olleet ranskalaiset Paul Pogba ja Aurélien Tchouaméni.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Barcelonan keskikenttämies veti johtopäätöksen: kuuntelee nyt muiden seurojen tarjouksia
- Álvaro Arbeloa tyytymätön Bayern-ottelun tuomaritoimintaan: ”En voi käsittää”
- Real-tähdet ylistivät Manuel Neueria tappion jälkeen – ”Kohtasimme legendan”
- Tuomarikomitea: Barcelonan ja Atléticon välisessä ottelussa tehtiin selvä tuomarivirhe
- Álvaro Arbeloa kertoi miksi Real Madrid hävisi Bayernille
- Real Madrid ajautui ahtaalle Mestarien liigassa
- Tyhmyydestä rangaistaan? Fifa harkitsee sanktiota Espanjalle
- João Cancelolta vahva vihje jatkostaan: ”Tiedän, mitä haluan ensi kaudelta”
- AS: Real Madrid -fanit aloittivat karun lähtölaskennan Kylian Mbappélle
- Manchester Cityn supertähti jättää seuran – Sky: Barcelona perässä
- AS: Real Madrid -fanit aloittivat karun lähtölaskennan Kylian Mbappélle
- Bayern-legendalta kovaa tekstiä Vinícius Júniorista: ”Hän vain itkee ja valittaa”
- Real Madrid ajautui ahtaalle Mestarien liigassa
- Tyhmyydestä rangaistaan? Fifa harkitsee sanktiota Espanjalle
- Väite Kataloniasta: Barcelona haluaa tämän pelaajan ensi kaudeksi
- Vinícius avautui nyt Xabi Alonsosta: ”Emme olleet samalla sivulla”
- Barcelona yrittää hankkia kaksi tähtipelaajaa – aikoo ensin myydä nämä kaksi
- Karut luvut ennen puolivälieräparia – Real Madrid on müncheniläisten kryptoniittia
- Manchester Cityn supertähti jättää seuran – Sky: Barcelona perässä
- João Cancelolta vahva vihje jatkostaan: ”Tiedän, mitä haluan ensi kaudelta”