Hattutemppu 11 minuutissa – ikinuori maalitykki juhlii maalitilastossa 35-vuotiaanakin
Kuva: Getty Images
Katalonialaisseura Girona sai pettyä kesäkuun puolivälin jälkeen pahasti. Se oli jo voittanut La Ligan nousukarsinnoissa Almerían sekä ensimmäisen osaottelun finaalivaiheessa Rayo Vallecanoa vastaan. Rayo kuitenkin käänsi toisessa osassa otteluparin edukseen ja pelaa Gironan sijaan tällä kaudella pääsarjassa.
Pettymystä on riittänyt nieltäväksi, sillä tällä kaudella Girona on hävinnyt (6) enemmän pelejä kuin on voittanut (5). Nyt neljästä viimeisestä pelistä on tullut kuitenkin kolme voittoa, ja se on kivunnut Segundan keskikastiin.
Torstaina Girona sai vieraakseen Segundan hännänhuippu Alcorcónin. Vierasjoukkue johti ottelua 1-0 avausjakson jälkeen, mutta tauolla kentälle vaihdettiin Gironan tuttu pelastaja, 35-vuotias joukkueen kapteeni Cristhian Stuani. Uruguaylaismaalitykki tasoitti pelin 54. minuutilla, ja osui myös 62. ja 65. minuutilla tolppien väliin. Stuani teki siis hattutempun vain 11 minuutissa, johdatti joukkueensa 3-1-voittoon ja lujitti asemaansa seuralegendana.
Stuani teki kaikki kolme maaliaan puskemalla, kuinkas muuten. 184-senttinen uruguaylainen nimittäin tunnetaan ensiluokkaisena pääpelaajana. Maalikoosteen ottelusta löytää YouTubesta tämän linkin takaa.
[readmore from=Stuani-Cristhian]
Stuani on nyt tehnyt tällä kaudella seitsemän maalia, vaikka on kärsinyt loukkaantumisista. Hän on pelannut 13 ottelussa 728 minuuttia, joten verkko on heilunut keskimäärin 104 minuutin välein. Hattutemppu nosti Stuanin Segundan maalipörssin jaetulle kärkipaikalle, mutta peliaikaan suhteutettuna hän on ollut kärkiviisikon tehokkain.
Kaikkiaan Stuani on tehnyt 89 maalia Gironan paidassa pelaamissaan 149 pelissä. Yhteensä hän on tehnyt Espanjan kahdella ylimmällä sarjatasolla 161 maalia: 93 La Ligassa ja 68 Segundassa.
50 A-maaottelua pelannut Stuani siirtyi Gironaan kesällä 2017 ja oli kahdella La Liga -kaudellaan koko sarjan tehokkaimpia pelaajia. Ensimmäisellä kaudella syntyi 21 maalia ja putoamiseen päättyneellä toisella kaudella 19. Kaudella 2019-2020 hän voitti puolestaan 29 maalillaan Segundan maalikuninkuuden. Stuania ovat havitelleet näinä vuosina myös monet La Liga -seurat, mutta hän on pysynyt uskollisena Gironalle.
Cristhian Stuani con la camiseta del @GironaFC:
- 149 partidos
- 89 goles + 6 asistencias
- Participación de gol cada 120'.
Máximo goleador de La liga Smartbank 2019/20.
Leyenda del club de Gerona.
- 149 partidos
- 89 goles + 6 asistencias
- Participación de gol cada 120'.
Leyenda del club de Gerona.
Cristhian Stuani has scored 161 goals in Spanish football so far.
- 22 for Albacete
- 10 for Levante
- 13 for Racing de Santander
- 29 for Espanyol
- 87 for Girona
- 93 in La Liga
- 68 in the Segunda

- 22 for Albacete
- 10 for Levante
- 13 for Racing de Santander
- 29 for Espanyol
- 87 for Girona
- 93 in La Liga
- 68 in the Segunda
LUE MYÖS:
- Barcelonalle iso voitto Atléticosta – peräti neljä pelaajaa loukkaantui
- Barcelonalle iso kolaus: Tähtipelaaja sivuun Atletico-ottelusta
- Marca: Atlético neuvottelee jatkosopimuksesta suurimman tähtensä kanssa
- Athletic: Antonio Rüdiger haluaa jatkaa Real Madridissa – seura ei ole vielä tarjonnut sopimusta
- Ronald Araújo jäi oma-aloitteisesti sivuun Barcelonan joukkueen arjesta
- Seurapomo kertoi, miksi Lamine Yamalin kannattaa jäädä Barcelonaan
- Real Madridin hyökkääjä nousi kyseenalaisen tilaston jaetulle kärkipaikalle
- Real Madrid menetti taas pisteitä La Ligassa – näin Xabi Alonso kommentoi pistemenetystä
- Real Madrid jäi taas tasapeliin
- Sport: Hansi Flick pettynyt Barcelonan peliesityksiin – vaatii huomattavaa tasonnostoa

- Barcelona-pomon mielestä tuomarit suosivat Real Madridia – näin Xabi Alonso vastasi