AS: Talousvaikeuksissa rypevän Barcelonan hankintalistalla yksi nimi – Bundesliigan pelaajalla La Masia -tausta

Barcelonan talousvaikeudet ovat olleet jo pitkään pinnalla. Katalonialaisseura on joutunut leikkaamaan palkkamenoista ja muun muassa Lionel Messi vaihtoi kesällä pakon sanelemana maisemaa.
Siitä huolimatta Barcelonaan on edelleen yhdistetty lukuisia pelaajia syksyn aikana, mutta talouden takia luonnollisesti myös lähtijöistä on riittänyt spekulaatioita.
AS:n mukaan Barcelonan hankintalistalla on varsinaisesti vain yksi nimi. RB Leipzigin riveissä Bundesliigaa pelaava Dani Olmo on lähteen mukaan Blaugranan ehdoton ykköskohde.
Hyökkäävä keskikenttäpelaaja on monipuolinen ja noussut isoon rooliin myös Espanjan maajoukkueessa. 23-vuotiaan Olmon sopimus jatkuu Saksaan kuitenkin vuoteen 2024 asti.
Barcelonan tulisi maksaa tuntuva siirtokorvaus tai yhdistää kauppaan pelaajia, jotka ovat jääneet pienempiin rooleihin.
Esimerkiksi Philippe Coutinho ja Samuel Umtiti ovat isoja nimijä, joiden vastuu Barcelonassa on jäänyt pieneksi. Viimeksi mainitun kohdalla olemattomaksi.
AS:n kertoman mukaan Manchester Cityn Raheem Sterling, jota on Kataloniaan huhuttu jo aiemmin syksyllä, olisi vasta varavaihtoehto. Olmo on se pelaaja, jonka Barcelona haluaa.
Hän on seuralle niin sanottu ”oma poika”, joka on kehittynyt maailmalla maajoukkuetason pelaajaksi. Olmo siirtyi vuonna 2007 Espanyolin junioreista naapurin jättiläiseen. La Masiassa kasvanut Olmo lähti Barcelonasta vuonna 2014 Dinamo Zagrebiin ja sieltä lopulta RB Leipzigin joukkueeseen.
Olmolla on tilillään 16 A-maaottelua, joissa hän on tehnyt kolme maalia. Hän edusti maataan kesällä niin EM-kisoissa kuin Olympialaisissa.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Sevilla nimitti uuden päävalmentajan
- Atléticolle murskatappio – Diego Simeone muistutti PSG:n rahamahdista
- Neljälle vankeustuomiot Vinícius-nuken hirttämisestä
- Aymeric Laporte herättää kiinnostusta La Ligassa
- Sport: Nico Williams haluaa siirtyä Barcelonaan
- PSG murskasi Atléticon seurajoukkueiden MM-kisoissa
- Real Madrid haluaa Benfican puolustajan – seurapomo: ”Saimme tarjouksia, jotka eivät miellyttäneet meitä”
- Sport: Hansi Flick haluaa Thiagon takaisin valmennustiimiinsä
- Marc-André ter Stegen herättää kiinnostusta Turkissa
- Real Madridin Raúl Asenciolle pitkä jatkosopimus
- Neljälle vankeustuomiot Vinícius-nuken hirttämisestä
- Atléticolle murskatappio – Diego Simeone muistutti PSG:n rahamahdista
- Sport: Nico Williams haluaa siirtyä Barcelonaan
- PSG murskasi Atléticon seurajoukkueiden MM-kisoissa
- Aymeric Laporte herättää kiinnostusta La Ligassa
- Sevilla nimitti uuden päävalmentajan
- Real Madrid haluaa Benfican puolustajan – seurapomo: ”Saimme tarjouksia, jotka eivät miellyttäneet meitä”
- Real Madridin Raúl Asenciolle pitkä jatkosopimus
- Marc-André ter Stegen herättää kiinnostusta Turkissa
- SER: Real Madridin myytävä ainakin yksi tähdistään – vaihtoehtoja on kaksi