Lähde: Barcelonassa sivuraiteille jäänyt maajoukkuepelaaja lähdössä tammikuussa lainalle
Kuva: Getty Images
Barcelonan ja Ranskan maajoukkueen keskuspuolustaja Samuel Umtiti on jäänyt Kataloniassa täysin statistin rooliin.
Toppari ei ole pelannut tällä kaudella vielä otteluakaan. Umtiti sai kesällä valtavasti kritiikkiä Barcelonan kannattajilta, koska tämä ei alentanut palkkaansa samoihin aikoihin, kun Lionel Messin lähtö seurasta varmistui.
Pelaaja itse on kertonut, että Barcelona ei missään kohtaa ole kysynyt häneltä palkkansa alentamisesta mitään.
Umtiti ja Barcelonan puheenjohtaja Joan Laporta tapasivat vastikään ja nyt palkkakysymys oli myös pöydällä.
Ranskalainen on toistuvasti kertonut halustaan jäädä seuraan. Umtiti haluaa taistella pelipaikan Blaugranan keskuspuolustuksesta itselleen takaisin.
Sportin mukaan useampi joukkue on lähestynyt Barcelonaa Umtitiin liittyen. Nämä joukkueet olisivat halukkaita lainaamaan topparin tammikuun siirtoikkunassa.
Seurat eivät lähteen mukaan ole aivan Euroopan absoluuttisinta huippua, mutta vaihtoehtoina silti houkuttelevia kaikille osapuolille. Myös Umtiti olisi tiettävästi valmis lainapestiin, jotta hän saisi peliaikaa.
LUE MYÖS:
- AS: Espanjan pelaajalta hieno ele – lahjoitti miljoona euroa liiton työntekijöille
- Deco: ”Julián Álvarez on unohdettu”
- Sky: Saksalaisjätti Barcelonan tähtipelaajan perässä
- Tässä on Espanjan otteluohjelma Kansojen liigassa
- Rodri kertoi miksi valitsi Real Madridin sijaan Barcelonan
- Anthony Gordon kokee Englannin matkivan Espanjaa
- Real Madridin puolustaja loukkaantui maajoukkuereissulla
- Sarjanousijalle kova takaisku – tähtihyökkääjä joutuu leikkaukseen
- Romano: Tässä on David Alaban uusi seura
- Toimittaja lyttää Kylian Mbappén: ”Real Madridin ongelmista se ei ratkaise ensimmäistäkään”
- Sky: Saksalaisjätti Barcelonan tähtipelaajan perässä
- Deco: ”Julián Álvarez on unohdettu”
- Rodri kertoi miksi valitsi Real Madridin sijaan Barcelonan
- Anthony Gordon kokee Englannin matkivan Espanjaa
- Se on siinä – konkarivalmentaja palaa La Ligaan
- Ei ikinä uskoisi: yhdessä asiassa Lamine Yamal on kaikkien aikojen parhaitakin parempi
- Romano: Tässä on David Alaban uusi seura
- Tässä on Espanjan otteluohjelma Kansojen liigassa
- Lamine Yamal maailman parhaasta pelaajasta: ”Sillä ei ole mitään tekemistä sen kanssa, montako maalia joku tekee”
- Real Madridin puolustaja loukkaantui maajoukkuereissulla