MD: Atlético kiinnostunut AS Roman pelaajasta – toteutuuko siirto jo tammikuussa?

Atléticon on määrä vahvistaa joukkuettaan tammikuun siirtoikkunassa.
Madridilaismedian mukaan Atlético haluaisi hankkia ainakin uuden hyökkääjän, sillä Luis Suárez on joukkueen ainoa puhdas kärki.
34-vuotias Suárez on pelannut hienon alkukauden ja viimeistellyt seitsemän maalia, mutta Atlético tiedostaa, ettei Suárez välttämättä kykene pelaamaan kaikkia otteluita alusta loppuun.
Italialaismedian mukaan Atlético haluaisi vahvistaa myös keskikenttäänsä.
Atlético seuraa AS Roman Gonzalo Villarin tilannetta. Espanjalaiskeskikenttäpelaaja on jäänyt hyvin pienelle vastuulle José Mourinhon alaisuudessa, eikä ole pelannut vielä minuuttiakaan Serie A:ssa syyskaudella.
Mourinho on osoittanut, ettei luota Villariin, eikä pelaaja kuulu valmentajan suunnitelmiin. Villarin on siten määrä poistua AS Romasta jo tammikuussa.
Atlético oli Villarin kintereillä jo kesän siirtoikkunassa ja pelaaja oli tiettävästi valmis siirtymään Madridiin, mutta lopulta seurat eivät päässeet yhteisymmärrykseen siirrosta.
23-vuotiaan Villarin sopimus AS Roman kanssa päättyy kesällä 2024, mutta pelaaja on lähtökohtaisesti saatavissa varsin halvalla.
Lähde: Mundo Deportivo
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Sevilla nimitti uuden päävalmentajan
- Atléticolle murskatappio – Diego Simeone muistutti PSG:n rahamahdista
- Neljälle vankeustuomiot Vinícius-nuken hirttämisestä
- Aymeric Laporte herättää kiinnostusta La Ligassa
- Sport: Nico Williams haluaa siirtyä Barcelonaan
- PSG murskasi Atléticon seurajoukkueiden MM-kisoissa
- Real Madrid haluaa Benfican puolustajan – seurapomo: ”Saimme tarjouksia, jotka eivät miellyttäneet meitä”
- Sport: Hansi Flick haluaa Thiagon takaisin valmennustiimiinsä
- Marc-André ter Stegen herättää kiinnostusta Turkissa
- Real Madridin Raúl Asenciolle pitkä jatkosopimus

- SER: Real Madridin myytävä ainakin yksi tähdistään – vaihtoehtoja on kaksi
- Barcelonan puolustaja joutuu leikkaukseen