Atlético menetti jälleen pisteitä kotiottelussaan – Luis Suárez arvostaa viime kauden mestaruuden entistä korkeammalle

Atlético ja Real Sociedad päätyivät sunnuntai-iltana 2-2 -tasapeliin Metropolitanolla La Ligan kärkikamppailussa. Lue otteluraportti täältä.
Atlético nousi kahden maalin takamatkalta tasoihin Luis Suárezin täysosumilla.
Suárez pelasi sunnuntaina 50. ottelunsa Atléticossa. Suárez on tehnyt madridilaisseuran paidassa komeat 28 maalia. Suárez johdatti viime kaudella maaleillaan Atléticon La Ligan mestariksi.
Suárez oli odotetusti pettynyt pistemenetykseen.
– Tasapeli tuntuu pahalta, koska pelasimme kotona ja meidän on oltava täällä hyvin vahvoja. Itse ottelua katsoessa tiesimme voivamme nousta tappioasemasta ja joukkue onnistui nousemaan tasapeliin. Meillä oli tietynlainen idea ottelusta, mutta se ei mennyt putkeen. Onnistuimme kuitenkin korjaamaan virheet saadaksemme tasapelipisteen. Ideamme oli päästä johtoon heti alussa, mutta asiat vaikeutuivat. Meidän on oltava itsekriittisiä ottelun alun suhteen, Suárez muistutti.
Suárezin mielestä alkukauden pistemenetykset nostavat viime kauden mestaruuden arvoa entisestään.
– Meidän on toisaalta oltava myös tyytyväisiä siitä, miten hyvin Antoine Griezmann ja João Félix pelaavat yhteen. Arvostamme viime kauden mestaruuden hyvin korkealle, koska mestaruutta on hyvin vaikea voittaa.
Atlético on La Ligassa neljäntenä kolmen pisteen päässä yhden ottelun enemmän pelanneesta sarjakärjestä Real Sociedadista.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Lähde: Barcelona valmis lähtemään Marcus Rashfordin perään
- Real Madrid tekemässä 50 miljoonan euron hankinnan
- Real Madrid koki ison nöyryytyksen – Luis Enriquelta toive Xabi Alonson projektille: ”Olemme täysin erilaisissa tilanteissa”
- Virallista: Pitkäaikainen tähtipelaaja jättää Atlético Madridin
- Sport: Marc-André ter Stegen on tehnyt päätöksen lähtösuunnitelmistaan
- Carlo Ancelottille vankeustuomio – Real Madridin entinen päävalmentaja vetosi tietämättömyyteen
- Lehti: Kylian Mbappén terveysongelmista rajuja yksityiskohtia
- PSG:tä kiristyksestä syyttänyt Kylian Mbappé luopuu kanteestaan MM-kohtaamisen alla
- Barcelonan siirtokohteen hinta selvillä, mutta lipsahtiko siihen liikaa suolaa?
- Real Madridin timantin hiominen on vaarassa jäädä muiden tehtäväksi
- Real Madrid tekemässä 50 miljoonan euron hankinnan
- Real Madrid koki ison nöyryytyksen – Luis Enriquelta toive Xabi Alonson projektille: ”Olemme täysin erilaisissa tilanteissa”
- Sport: Marc-André ter Stegen on tehnyt päätöksen lähtösuunnitelmistaan
- Lähde: Barcelona valmis lähtemään Marcus Rashfordin perään
- Virallista: Pitkäaikainen tähtipelaaja jättää Atlético Madridin
- Lehti: Kylian Mbappén terveysongelmista rajuja yksityiskohtia
- Carlo Ancelottille vankeustuomio – Real Madridin entinen päävalmentaja vetosi tietämättömyyteen
- Barcelonan siirtokohteen hinta selvillä, mutta lipsahtiko siihen liikaa suolaa?
- Real Madridin timantin hiominen on vaarassa jäädä muiden tehtäväksi
- Lionel Messi kokoaa ystäviään yhteen – se voi koitua tällä kertaa Atlético Madridin eduksi