Ei kai taas? – Barcelonassa huolta Ansu Fatin polven kunnosta

Viikon päästä 19 vuotta täyttävä huippulupaus ja Barcelonan uusi kymppipaidan kantaja Ansu Fati palasi syyskuun lopussa lähes vuoden pituiseksi kestäneeltä toipumisjaksoltaan ja on pelannut paluunsa jälkeen kuusi ottelua. Niissä hän on tehnyt kaksi maalia.
Otteluista kuudes oli sunnuntaina pelattu El Clásico (raportti ottelusta täällä), ja viiden edellisen pelinsä tavoin tässäkään Ansu Fati ei pelannut täyttä 90-minuuttista. Nuorukainen tuli vaihtoon 73. minuutilla tehden tilaa Sergio Agüerolle, joka teki lisäajalla ensimmäisen maalinsa El Clásicossa ja Barcelonan paidassa.
Huolestuttavaa kuitenkin on, että Fatin vaihdon yhteydessä eleistä oli pääteltävissä, että hänellä oli jonkinlaisia kivuliaita tuntemuksia oikeassa polvessaan. Kyseessä on eri polvi kuin viimevuotisen loukkaantumisen jälkeen useaan otteeseen leikattu polvi.
[readmore from=Fati-Ansu]
Välittömästi Fatin vaihtoon tulon jälkeen Barcelonan lääkäri Xavi Yangüas lähestyi tätä ja kyseli polven kivuista. Movistarin kamerat tallensivat, kuinka Fati istui nurmella, osoitti polveaan ja jutteli maalivahtivalmentaja Ramon de la Fuenten kanssa.
Ei ole kovin epätavallista, että pitkän pelaamattomuuden jälkeen pelaajilla voi ilmaantua kipuja, eikä suinkaan välttämättä hoidetussa jalassa. Lähipäivät näyttävät, onko Fatin jalan tapauksessa kyse mistään vakavammasta vai paraneeko polvi täyteen kuntoon vain pienellä lavalla. Barcelona pelaa lähestulkoon jatkuvasti kahden pelin viikkoja, ja seuraava peli on jo keskiviikkona Rayo Vallecanoa vastaan.
Lähde: AS
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Marc-André ter Stegen Turkin suurseuran kiikarissa
- Lähde: Barcelona valmis lähtemään Marcus Rashfordin perään
- Real Madrid tekemässä 50 miljoonan euron hankinnan
- Real Madrid koki ison nöyryytyksen – Luis Enriquelta toive Xabi Alonson projektille: ”Olemme täysin erilaisissa tilanteissa”
- Virallista: Pitkäaikainen tähtipelaaja jättää Atlético Madridin
- Sport: Marc-André ter Stegen on tehnyt päätöksen lähtösuunnitelmistaan
- Carlo Ancelottille vankeustuomio – Real Madridin entinen päävalmentaja vetosi tietämättömyyteen
- Lehti: Kylian Mbappén terveysongelmista rajuja yksityiskohtia
- PSG:tä kiristyksestä syyttänyt Kylian Mbappé luopuu kanteestaan MM-kohtaamisen alla
- Barcelonan siirtokohteen hinta selvillä, mutta lipsahtiko siihen liikaa suolaa?
- Lähde: Barcelona valmis lähtemään Marcus Rashfordin perään
- Marc-André ter Stegen Turkin suurseuran kiikarissa
- Real Madrid tekemässä 50 miljoonan euron hankinnan
- Real Madrid koki ison nöyryytyksen – Luis Enriquelta toive Xabi Alonson projektille: ”Olemme täysin erilaisissa tilanteissa”
- Sport: Marc-André ter Stegen on tehnyt päätöksen lähtösuunnitelmistaan
- Carlo Ancelottille vankeustuomio – Real Madridin entinen päävalmentaja vetosi tietämättömyyteen
- Virallista: Pitkäaikainen tähtipelaaja jättää Atlético Madridin
- Barcelonan siirtokohteen hinta selvillä, mutta lipsahtiko siihen liikaa suolaa?
- Lionel Messi kokoaa ystäviään yhteen – se voi koitua tällä kertaa Atlético Madridin eduksi
- Lehti: Kylian Mbappén terveysongelmista rajuja yksityiskohtia