Lähde: Atlético ja Real Madrid kiinnostuneet samasta nuorukaisesta – debytoinut jo Saksan A-maajoukkueessa
Kuva: Getty Images
Karim Adeyemi pelaa vakuuttavaa alkukautta.
19-vuotias saksalaiskärki edustaa seuratasolla itävaltalaista RB Salzburgia. 17 ottelussa on syntynyt 12 täysosumaa.
Mestarien liigassa Adeyemi on ollut yksi ensimmäisten kierrosten parhaista pelaajista. Avausottelussa Adeyemi hankki kolme rangaistuspotkua RB Salzburgille Sevilla-ottelussa ja oli suorastaan pysäyttämätön Pizjuánilla.
Lillen verkkoon syntyi kaksi maalia ja keskiviikkona Adeyemi onnistui maalinteossa Wolfsburgia vastaan Mestarien liigan lohkovaiheen kolmannella ottelukierroksella.
Sky Sport Deutschlandin mukaan Atlético ja Real Madrid ovat kiinnostuneet Adeyemista.
Lähteen mukaan Adeyemin hintalappu on noin 30-40 miljoonaa euroa. Adeyemin on määrä poistua RB Salzburgista kuluvan kauden jälkeen. Myös englantilaisjättien on kerrottu olevan kiinnostuneita saksalaishyökkääjästä.
Adeyemi on tehnyt nuoresta iästään huolimatta debyyttinsä Saksan A-maajoukkueessa. Syyskuussa syntyi maali Armenian verkkoon ja lokakuun maajoukkuetauolla Adeyemi syötti maalin Pohjois-Makedoniaa vastaan pelatussa MM-karsintaottelussa.
Lähde: AS
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Manchester Cityn supertähti jättää seuran – Sky: Barcelona perässä
- Bayern-legendalta kovaa tekstiä Vinícius Júniorista: ”Hän vain itkee ja valittaa”
- Karut luvut ennen puolivälieräparia – Real Madrid on müncheniläisten kryptoniittia
- Barcelona yrittää hankkia kaksi tähtipelaajaa – aikoo ensin myydä nämä kaksi
- Vinícius Júnior ylistää Lamine Yamalia – ”Taistelu rasismia vastaan on tärkeää”
- Yllätystulos La Ligassa – näin kävi maanantaina
- Vinícius avautui nyt Xabi Alonsosta: ”Emme olleet samalla sivulla”
- Väite Kataloniasta: Barcelona haluaa tämän pelaajan ensi kaudeksi
- L’Équipe: Real Madrid valmis myymään pelaajansa kesällä
- MD: Huipputoppari haluaa siirtyä Barcelonaan
- Väite Kataloniasta: Barcelona haluaa tämän pelaajan ensi kaudeksi
- Sport: Barcelona-pelaaja sai jättitarjouksen Saudi-Arabiasta
- L’Équipe: Real Madrid valmis myymään pelaajansa kesällä
- Yllätystulos La Ligassa – näin kävi maanantaina
- Vinícius avautui nyt Xabi Alonsosta: ”Emme olleet samalla sivulla”
- Robert Lewandowski nousi seuralegendan rinnalle – seuraavana tähtäimessä Patrick Kluivert
- Real Madrid -tähden vaimo liittyi tuomarien kriitikoihin: ”Stadion on pantava kiinni”
- MD: Huipputoppari haluaa siirtyä Barcelonaan
- Onko Real Madrid parempi ilman Kylian Mbappéa? Toimittajat muistuttavat suurista puutteista
- Barcelonalle iso päivä La Ligan mestaruusjahdissa – alivoimainen Atlético kaatui