Huippuottelusta huolimatta Camp Nou oli vain puolillaan – pomo huolestui: ”Se on pieni lukema..”
Kuva: Getty Images
Barcelona ja Valencia kohtasivat toisensa sunnuntai-illan huippuottelussa. Barcelona voitti ottelun 3-1. Lue otteluraportti täältä.
Kyseessä oli ensimmäinen kerta koronaviruspandemian aikana, kun Barcelona sai ottaa Camp Noun täyteen kannattajiaan. Niin ei kuitenkaan käynyt, sillä stadionilla nähtiin vain 47 000 katsojaa. Camp Noulle mahtuu reilut 99 000 katsojaa.
Barcelonan varapuheenjohtaja Rafa Yuste käväisi ottelun jälkeen Movistarin haastattelussa ja pettyi yleisömäärään.
– Se on huolestuttavan pieni lukema. Meidän on tehtävä kaikki mahdollinen sen eteen, jotta katsojat palaavat stadionille. Olen luottavainen sen suhteen, että he palaavat, koska parannamme tuloksia ja peluutamme nuoria omia kasvatteja. Olen vakuuttunut siitä, että sunnuntain el Clásicossa näemme täyden Camp Noun. Tämä Valencia-ottelu oli hyvin vaikea, mutta olen odottavainen Dynamo Kiova -ottelun ja el Clásicon suhteen.
Barcelonan päävalmentaja Ronald Koeman muistutti, että kenties myöhäinen alkamisaika (21.00 paikallista aikaa) vaikutti yleisömäärään.
– Voi olla, että kyse oli ottelun alkamisajankohdasta. 47 000 paikan päällä ollutta kannattajaa tuki meitä loistavasti. Meidän on voitettava kannattajat puolellemme asenteella, peliesityksillä ja tuloksilla, Koeman tiesi.
Barcelona pelaa tällä viikolla kaksi hyvin tärkeää ottelua, kuten Yuste muistuttikin. Keskiviikkona Barcelona on käytännössä pakkovoiton edessä, kun Dinamo Kiova vierailee Camp Noulla. Barcelona on hävinnyt kummatkin Mestarien liigan lohko-ottelunsa yhteismaalein 0-6. Sunnuntaina Real Madrid vierailee Camp Noulla el Clásicossa.
LUE MYÖS:
- Näkökulma: kaikki näkevät tämän ongelman paitsi Real Madridin valmentajat
- Real Madrid pelaa surkeinta alkukautta vuosikausiin
- MD: Barcelona jatkosopimukseen oman kasvattinsa kanssa – mukaan 500 miljoonan euron ulosostopykälä
- Cope: Florentino Pérez tulistui – oli poistumassa Madridin derbystä jo ennen alkuvihellystä
- Federico Valverde loukkaantui – mutta onko kaikki sitä miltä näyttää?
- COPE: Real Madridin ja Atlético Madridin pelaajat ottivat yhteen Madridin derbyn tauolla
- RCD Mallorcan maalitykki lähti Turkkiin – neljä maalia!
- Real Madrid latasi täyslaidallisen derbyn tuomareille verkkosivuillaan
- Diego Simeone José Mourinhon tilityksestä: Valmentajien pitää osata käyttäytyä kuin aikuiset
- Tämä tilasto kertoo kaiken oleellisen Real Madridista – ”Historiallisen surkea esitys”
- Diego Simeone José Mourinhon tilityksestä: Valmentajien pitää osata käyttäytyä kuin aikuiset
- COPE: Real Madridin ja Atlético Madridin pelaajat ottivat yhteen Madridin derbyn tauolla
- Federico Valverde loukkaantui – mutta onko kaikki sitä miltä näyttää?
- Madridin derby meni Atlético Madridin nimiin – Real Madrid töppäili
- Real Madrid latasi täyslaidallisen derbyn tuomareille verkkosivuillaan
- Nyt keitti yli! Jose Mourinho toi valokuvat lehdistötilaisuuteen ja haukkui tuomarit
- Barcelonan voiton ratkaisi maailman paras pelaaja, eikä se ollut Lamine Yamal
- Tämä tilasto kertoo kaiken oleellisen Real Madridista – ”Historiallisen surkea esitys”
- Barcelonalle taas loukkaantuminen – toppari sivussa yli kuukauden
- RCD Mallorcan maalitykki lähti Turkkiin – neljä maalia!