Sport: Barcelona havittelee Saksaan livahtanutta hyökkääjälupausta

Katalonialaislehti Sport kertoo, että Barcelona havittelee joukkueeseensa viime kesänä Saksaan livahtanutta lupaavaa hyökkääjää Fabio Blancoa. Barcelonan erittäin hankala taloustilanne kannustaa seuraa satsaamaan nuoriin tulevaisuuden lupauksiin, ja yhtenä potentiaalisena pelaajana pidetään juuri 17-vuotiasta laitahyökkääjää Blancoa.
Fabio Blanco on Almeríassa syntynyt Valencian kasvatti, jonka sopimus Valencian kanssa päättyi viime kauteen. Jo kesällä hänen huhuttiin olevan Barcelonan kiikarissa, mutta tuolloin Blanco kuitenkin siirtyi kahden vuoden sopimuksella Eintracht Frankfurtiin.
Blanco teki Eintrachtissa vaikutuksen harjoituskaudella, mutta saksalaisseuran urheilujohdon vaihduttua hän ei ole vieläkään tehnyt kilpailullista debyyttiään Eintrachtissa. Toistaiseksi Blanco on pelannut alle 19-vuotiaiden Bundesliigassa viisi ottelua, joissa hän on tehnyt kaksi maalia ja antanut yhden maalisyötön. Blanco pelaa myös säännöllisesti Espanjan alle 18-vuotiaiden maajoukkueessa.
Barcelona tarjosi Blancolle sopimusta jo viime keväänä, kun oli tiedossa, ettei hän jatkaisi Valenciassa. Blanco päätyi kuitenkin Eintracht Frankfurtiin, kun hänelle lupailtiin – toistaiseksi katteetta – roolia seuran edustusjoukkueessa. Koska tie ykkösjoukkueeseen on kuitenkin ollut tukossa, uskotaan Barcelonassa, että Blanco voisi olla saatavilla jo tammikuun siirtoikkunassa.
[readmore from=Barcelona]
Järin suureksi Blancon siirtokorvauksen ei uskottaisi nousevan, mutta Barcan toiveissa on Sportin mukaan tammikuussa sovittava loppukauden laina, johon sisältyisi ensi kesänä voimassa oleva osto-optio. Eintracht Frankfurt voisi saada kauppaan sisällytettyä tietyn prosenttiosuuden mahdollisesta tulevasta myynnistä.
Blanco on pelannut Espanjan alle 18-vuotiaiden maajoukkueessa vielä tänä syksynäkin yhdessä Barcelonan nuoren timantin Gavin kanssa. Gavi nousi jo lokakuussa Espanjan A-maajoukkueeseenkin.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Carlo Ancelottille vankeustuomio – Real Madridin entinen päävalmentaja vetosi tietämättömyyteen
- Lehti: Kylian Mbappén terveysongelmista rajuja yksityiskohtia
- PSG:tä kiristyksestä syyttänyt Kylian Mbappé luopuu kanteestaan MM-kohtaamisen alla
- Barcelonan siirtokohteen hinta selvillä, mutta lipsahtiko siihen liikaa suolaa?
- Real Madridin timantin hiominen on vaarassa jäädä muiden tehtäväksi
- Lionel Messi kokoaa ystäviään yhteen – se voi koitua tällä kertaa Atlético Madridin eduksi
- Barcelonan ja Sevillan seuralegenda lopettaa uransa 37-vuotiaana
- Real Madridin nouseva tähti kiitollisena Raul-vertauksista: ”Jos teen edes puolet siitä, mitä hän teki”
- Espanjan maajoukkuepelaaja siirtyy Arsenaliin 59 miljoonan euron kaupassa
- Barcelona myy pelaajansa toiseen La Liga -seuraan
- Carlo Ancelottille vankeustuomio – Real Madridin entinen päävalmentaja vetosi tietämättömyyteen
- Lehti: Kylian Mbappén terveysongelmista rajuja yksityiskohtia
- PSG:tä kiristyksestä syyttänyt Kylian Mbappé luopuu kanteestaan MM-kohtaamisen alla
- Lionel Messi kokoaa ystäviään yhteen – se voi koitua tällä kertaa Atlético Madridin eduksi
- Real Madridin timantin hiominen on vaarassa jäädä muiden tehtäväksi
- Barcelonan siirtokohteen hinta selvillä, mutta lipsahtiko siihen liikaa suolaa?
- Barcelona myy pelaajansa toiseen La Liga -seuraan
- Barcelonan ja Sevillan seuralegenda lopettaa uransa 37-vuotiaana
- Nico Williams antoi rukkaset suurseurojen kosiskelulle – Bayern-pomo ihmeissään: ”En ymmärrä, mitä Nico haluaa”
- Espanjan maajoukkuepelaaja siirtyy Arsenaliin 59 miljoonan euron kaupassa