Sport: Barcelona painostaa pelaajaansa tekemään jatkosopimuksen – muutoin turha haaveilla peliajasta?
Ousmane Dembélén nykyinen sopimus Barcelonan kanssa päättyy kuluvan kauden jälkeen.
Osapuolet ovat käyneet neuvotteluita uudesta jatkosopimuksesta jo pitkään, mutta eivät ole päässeet siitä yhteisymmärrykseen.
Dembélé on ollut sivussa pelikentiltä kesäkuusta lähtien saatuaan vakavan lihasvamman EM-lopputurnauksessa.
Dembélén on määrä palata piakkoin pelikuntoon, mutta Sportin mukaan vielä ei ole selvää, pelaako Dembélé otteluakaan tällä kaudella Barcelonassa.
Lehden mukaan Barcelona nimittäin painostaa Dembéléä allekirjoittamaan jatkosopimuksen. Jos sopimusta ei synny, on hyvin mahdollista, ettei Barcelona anna Dembélélle minuuttiakaan peliaikaa.
Lähtökohtaisesti Barcelona ja Dembélé haluavat tehdä jatkosopimuksen, mutta Barcelonan seurajohto ajattelee Dembélén ja pelaajan edustajien odottavan tammikuuta, jolloin hän voi allekirjoittaa sopimuksen toisen seuran kanssa. Sportin mukaan muun muassa Manchester United ja Chelsea olisivat valmiit tekemään sopimuksen vapaaksi agentiksi jäävän Dembélén kanssa.
24-vuotias Dembélé siirtyi Borussia Dortmundista Barcelonaan kesällä 2017 peräti 135 miljoonalla eurolla.
Voita sähköpyörä – arvo yli 1000€!
- Vastaa neljään nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa sähköpyörän, jonka arvo on yli 1000€!
- Ernesto Valverde jatkaa Athleticin päävalmentajana
- Thiago Alcântara on kiinnostunut siirrosta La Ligaan
- Relevo: Joselu saattaa jättää Real Madridin
- RAC1: Barcelona antaa potkut Xaville – tässä ykkösvaihtoehto korvaajaksi
- RAC1: Xavi ei valmenna ensi kaudella Barcelonaa
- Relevo: Xavin tulevaisuus Barcelonan peräsimessä jälleen vaakalaudalla
- Real Madridin David Alaba joutui uudestaan polvileikkaukseen
- Nico Williams on kuuma nimi siirtomarkkinoilla – Athleticilla selvä kanta
- Seuralegenda Jesús Navas jättää Sevillan
- Mahtuuko Isco Espanjan EM-kisajoukkueeseen? – Näin maajoukkuevalmentaja vastasi
- RAC1: Xavi ei valmenna ensi kaudella Barcelonaa
- RAC1: Barcelona antaa potkut Xaville – tässä ykkösvaihtoehto korvaajaksi
- Thiago Alcântara on kiinnostunut siirrosta La Ligaan
- Relevo: Joselu saattaa jättää Real Madridin
- Relevo: Xavin tulevaisuus Barcelonan peräsimessä jälleen vaakalaudalla
- Iker Casillas kertoi kumpaa maalivahtia Real Madridin pitäisi peluuttaa Mestarien liigan finaalissa
- Relevo: Real Madrid valmis tekemään poikkeuksen sääntöön – tarjoamassa pitkää sopimusta puolustajalleen
- Real Madridin David Alaba joutui uudestaan polvileikkaukseen
- Nico Williams on kuuma nimi siirtomarkkinoilla – Athleticilla selvä kanta
- Ernesto Valverde jatkaa Athleticin päävalmentajana