Kova kaappaus vapailta markkinoilta – Villarreal vahvistumassa PSG:stä ja Valioliigasta tutulla puolustajalla

Kuva: Getty Images
La Ligan ainoa tappioton joukkue Villarreal on vahvistamassa joukkuettaan oikealla laitapuolustajalla Serge Aurierilla. 28-vuotias norsunluurannikkolainen on vapaa agentti, joten hän voi siirtyä Keltaiseen Sukellusveneeseen vaikka heti, ja vieläpä siirtokorvauksetta.
Aurier on Villarrealin päävalmentaja Unai Emerylle tuttu pelaaja, sillä he olivat samaan aikaan Paris Saint-Germainissa. Aurier vietti PSG:ssä kolme kautta vuosina 2014-2017 pelattuaan sitä ennen Ligue 1:tä Lensissä ja Toulousessa kolmen ja puolen kauden ajan.
Pariisista Aurier värvättiin Tottenhamiin, jossa hän pelasi neljän kauden aikana yhteensä 110 virallista ottelua. Tottenham maksoi Aurierista vajaat 27 miljoonaa euroa, mutta hän ei noussut ikinä odotetun suureen rooliin Spursissa – osin loukkaantumisistakin johtuen.
[readmore from=Villarreal]
AS:n mukaan Serge Aurier on jo ollut Villarrealin kotistadionilla La Cerámicalla, ja sopimuksen odotetaan virallistuvan tuota pikaa – mahdollisesti jo maanantaina. Unai Emery vahvisti jo lehdistötilaisuudessa viikonloppuna Villarrealin olevan Aurierista kiinnostunut.
Norsunluurannikon A-maajoukkueessa Aurier on pelannut jo 70 ottelua, tehden niissä kolme maalia.
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Real Madrid isossa ottelussa Mestarien liigassa – Jude Bellingham sankarina
- Kylmä suihku – Athletic Bilbao heräsi Mestarien liigassa
- Villarrealilta raju ryöpytys La Ligalle: ”Täyttä kunnioittamattomuutta”
- La Liga -peliä ei viedäkään Yhdysvaltoihin – sarjan puheenjohtaja latasi suorat sanat
- Barcelonan La Liga -peliä ei viedäkään Miamiin
- Barcelona järjesti hurjat murskajaiset Mestarien liigassa
- Xabi Alonsolta huonoja loukkaantumisuutisia
- Real Madridin timantti haluaa lähteä seurasta
- Dani Carvajalilta suorat sanat Miamissa pelattavasta sarjaottelusta: ”Asettaa koko kilpailun hyvin epäreiluun asemaan”
- Vastustajan valmentajalta suorat sanat Viníciukselle: ”Hänen ei pitäisi tulla provosoimaan minua”
- Real Madridin timantti haluaa lähteä seurasta
- Dani Carvajalilta suorat sanat Miamissa pelattavasta sarjaottelusta: ”Asettaa koko kilpailun hyvin epäreiluun asemaan”
- Villarrealilta raju ryöpytys La Ligalle: ”Täyttä kunnioittamattomuutta”
- Real Madrid isossa ottelussa Mestarien liigassa – Jude Bellingham sankarina
- La Liga -peliä ei viedäkään Yhdysvaltoihin – sarjan puheenjohtaja latasi suorat sanat
- Kylmä suihku – Athletic Bilbao heräsi Mestarien liigassa
- Xabi Alonsolta huonoja loukkaantumisuutisia
- Barcelona järjesti hurjat murskajaiset Mestarien liigassa
- Barcelonan La Liga -peliä ei viedäkään Miamiin
- Barcelonan uusi sponsoridiili suututti paikalliset yrittäjät – iso mielenosoitus luvassa