Barcelonan alkukausi on ollut varsin surullista taaperrusta jättiläisen viimeisten vuosien tai liki vuosikymmenten otannalla.

Osasyynä tähän on myös pakonkin sanelema uudelleenrakennus, mutta myös loukkaantumishuolet ovat estäneet Barcelonaa pelaamasta parhaalla mahdollisella ryhmällään.

Sportin mukaan maajoukkuetauon jälkeen tilanteeseen tulee kerralla merkittävä muutos. Sergio Agüero esimerkiksi tulee tekemään ensiesiintymisensä Barcelonassa.

Lisäksi Benfica-kamppailussa uudelleen pientä vammaa saanut Pedri kuntoutuu tauon aikana täyteen iskuun, samoin jo Atlético Madridia vastaan penkille palannut Jordi Alba.

Myös Ansu Fati ehtii päästä tauon aikana täyteen fyysiseen formiin ja näin auttamaan vaikeassa tilanteessa olevaa Ronald Koemanin ryhmää.

Edellä mainittujen lisäksi Ousmane Dembélé palaa katalonialaisten vahvuuteen maajoukkuetauon jälkeen. Lähteen mukaan kesällä Turussa leikattu ranskalainen pystyy osallistumaan harjoitteluun jo liki normaalisti. Kentällä Dembélé nähtäneen silti vasta marraskuun puolella.