Barcelona palasi todella vakuuttavasti voittokantaan – Ansu Fatilla satumainen paluu
Kuva: Getty Images
Barcelona palasi kolmen voitottoman ottelun jälkeen jälleen voittokantaan, kun se kukisti kotikentällään Levanten maalein 3-0. Tuloksessa ei ole mitään uutta tai yllättävää, sillä kaikki aiemmatkin 15 Barcelonan kotiottelua Levantea vastaan La Ligassa olivat päättyneet Barcelonan voittoon. Ottelu ratkesi jo varhain, mutta aivan erityinen kohokohta nähtiin vielä lisäajan alkaessa.
Ottelun kaksi ensimmäistä maalia nähtiin jo ensimmäisellä varttitunnilla. Kuudennella minuutilla Memphis Depay sijoitti ottelun avausmaalin verkkoon itse hankkimastaan rangaistuspotkusta. Illan teema oli Hollanti, sillä 14. minuutilla syntynyt 2-0-maali meni puolestaan Luuk de Jongin nimiin. Maali oli siirtotakarajalla hankitun kärkimiehen ensimmäinen Barcelonan sotisovassa.
Ensimmäinen puoliaika oli selvää Barcelonan hankintaa. Se laukoi peräti kuusi kertaa kohti Levanten maalia, kun vierasjoukkue puolestaan ei onnistunut luomaan yhtään maalintekoyritystä. Nuori, ensimmäistä kertaa avauskokoonpanoon päässyt Gavi yritti kerran maalia chippaamalla, mutta Aitor Fernández koppasi pallon melko vaivattomasti. Memphis Depayn jakson lopun yritys oli jo paljon vaikeampi.
81. minuutilla nähtiin kauan odotettu paluu, kun Ansu Fati teki kauden ensiesiintymisensä kentällä. 18-vuotias Barcan uusi kymppipaidan kantaja oli ollut sivussa tositoimista 323 päivää eli lähes 11 kuukautta ja käynyt läpi peräti neljä polvileikkausta tässä ajassa, mutta nyt hän oli vihdoin valmis palaamaan.
Fati ehti pelata tänä vuonna vain kymmenen minuuttia, ennen kuin hän teki ensimmäisen maalinsa. Fati riisti pallon keskialueella, eteni määrätietoisesti ylöspäin, vilkaisi kohti Riqui Puigia, harhautti puolustajan ja laukoi pallon tarkasti ja kovaa alanurkkaan 18 metristä. Ansu Fatin ja Camp Noun kotiyleisön riemu oli todella vapautunutta.
Barcelona oli ottelussa todella suvereeni. Pallonhallinnan se vei 70-30, maalintekoyritykset 20-5 ja laukaukset kohti maalia 12-1. Vaikka takaiskumaaleja tulikin kolme, torjui Levanten maalivahti Aitor Fernández peräti yhdeksän maalia kohti suuntautunutta laukausta.
[readmore from=Barcelona]
Barcelona nousi voittonsa myötä sarjassa viidenneksi. Levante jatkaa sijalla 17. Ottelu oli Levantelle jo viidestoista perättäinen ilman voittoa, ja yhdeksästoista tappio yhdeksässätoista Camp Noulla pelatussa Barcelonan kohtaamisessa.
Ottelu oli kakkosvalmentaja Alfred Schreuderin ensimmäinen Barcelonan päävalmentajana, sillä ykköskäskyttäjä Ronald Koeman oli ottelusta toimitsijakiellossa.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- La Ligaan merkittävä uudistus
- Barcelona teki uuden tarjouksen Rodrista – Man Cityn leiristä vastaus
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Real Madrid – edelleen haastaja
- Álvaro Arbeloa palasi Espanjan kentille – sai punaisen kortin
- Atlético Madrid nappasi huipputopparin Tottenhamista – yksi asia huolettaa
- Miksi Getafe saa Valioliiga-hyökkääjän ilmaiseksi?
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Atlético – ei saumaa mestariksi
- Barcelona korotti tarjoustaan Rodrista – Manchester City haluaa enemmän
- Tarpoi seksikohun keskellä – nyt lähdössä Atlético Madridista 25 miljoonalla eurolla
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Villarreal – taistelee taas kärkisijoista
- Atlético Madrid nappasi huipputopparin Tottenhamista – yksi asia huolettaa
- Miksi Getafe saa Valioliiga-hyökkääjän ilmaiseksi?
- Barcelona korotti tarjoustaan Rodrista – Manchester City haluaa enemmän
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Real Madrid – edelleen haastaja
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Atlético – ei saumaa mestariksi
- Barcelonan pahin pelko toteutui Roony Bardghjin kohdalla
- Tarpoi seksikohun keskellä – nyt lähdössä Atlético Madridista 25 miljoonalla eurolla
- Espanjan liigaa nähdäänkin ilmaiseksi Suomessa
- Álvaro Arbeloa palasi Espanjan kentille – sai punaisen kortin
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Villarreal – taistelee taas kärkisijoista