Hurja tilastokummajainen! – Onko Antoine Griezmann Atléticolle tällä hetkellä rasite?
Kuva: Getty Images
Antoine Griezmann siirtyi kesällä 2019 Barcelonaan. Atlético sai ranskalaistähdestä 120 miljoonan euron siirtokorvauksen.
Aika Katalonian jättiläisessä tuskin vastasi 30-vuotiaan hyökkääjän odotuksia ja hän palasi nyt lainasopimuksella tuttuun ympäristöön eli Madridiin.
Atlético maksoi lainasta Barcelonalle kymmenen miljoonaa euroa. Griezmann on monille Los Rojiblancosin kannattajille edelleen todella rakas ja suuri tähti. Osa taas suhtautuu häneen paljon negatiivisemmin, koska hän loikkasi Barcelonaan.
Hallitsevan mestarin alkukausi on mennyt ihan mukiinmenevästi, mutta lauantain tappio Alavésille oli suuri pettymys. Nyt Real Madrid on saamassa mahdollisuuden pienimuotoiseen karkumatkaan.
Atlético on kaikesta huolimatta toisena La Ligassa tällä hetkellä. Se on voittanut neljä peliä, pelannut kahdesti tasan ja hävinnyt nyt kertaalleen.
Näissä seitsemässä pelissä Atlético on viimeistellyt yhdeksän osumaa ja päästänyt kuusi. Voisi sanoa tosiaan, että ihan siedettävä alku silti, vaikka maalisarakkeen uskoisi näyttävän isompia lukemia madridilaisten nimilistaa tutkittuaan.
Skotlantilaistoimittaja Euan McTear nostaa sosiaalisessa mediassa varsin hurjan tilastokummajaisen tapetille.
Griezmann on pelannut Atléticon paidassa paluunsa jälkeen 305 minuuttia. Tuona aikana madridilaiset eivät ole tehneet maalin maalia. Eli Atléticon kauden kaikki maalit ovat tulleet ranskalaishyökkääjän ollessa joko poissa kokoonpanosta tai vaihtopenkillä.
Jos alla oleva twiitti ei näy, klikkaa tästä.
Now, 305 minutes with 0 goals with Griezmann. And 415 minutes with 9 goals without Griezmann.
Weird. It's just not working yet.
Weird. It's just not working yet.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Hansi Flick myöntää, että Barcelonan tähtivahti pelasti joukkueen
- Joselu otti kantaa Xabi Alonson vaikeuksiin Real Madridissa
- Vinícius sai vihellyskonsertin Real Madridin kannattajilta
- Barcelona voitokas La Ligan kärkikamppailussa – Lamine Yamal iski maalin
- Barcelonan toppari loukkasi polvensa – kuukausiksi sivuun pelikentiltä
- Real Sociedad nimitti uuden päävalmentajan
- Raphinha ei päässyt FIFA:n tähdistökentälliseen – Hansi Flick: ”Naurettavaa”
- Kylian Mbappé lähetti terveiset Cristiano Ronaldolle: ”Uskomatonta”
- Kylian Mbappé ylsi Cristiano Ronaldon ennätykseen
- Copa del Reyssä nähtiin Barcelonan lähihistorian seuraennätys!

- Kylian Mbappé neuvottelee tärkeästä sopimuksesta