Cádiz ja Barcelona iskivät yhteen torstai-iltana Andalusiassa. Ottelu päättyi maalittomaan tasapeliin.

Barcelona on nyt pelannut tällä kaudella kuusi ottelua, joista se on voittanut vain puolet. Barcelona jäi tasapeliin myös Granadan kanssa maanantaina.

Cádiz osoittautui Barcelonalle jo viime kaudella hyvin haastavaksi vastustajaksi, sillä viime kaudeksi La Ligaan palannut Cádiz voitti Barcelonan kotikentällään ja haki Camp Noulta tasapelin.

Álvaro Cerveran valmentama Cádiz lähti otteluun varsin odotetusti. Piskuinen andalusialaisseura puolusti matalassa blokissa ja Barcelona nappasi pallonhallinnan itselleen. Kumpikaan ei kyennyt luomaan sen vaarallisempia maalipaikkoja avausjaksolla.

Varsin merkittävistä pelillisistä ongelmista kärsinyt Ronald Koemanin Barcelona ei kyennyt murtamaan Cádizin totutun tiivistä puolustusta avausjaksolla käytännössä kertaakaan.

Toinen jakso lähti käyntiin samalla tavalla. Barcelona hallitsi palloa, mutta Cádiz piti vieraat poissa vaarallisilta maalipaikoilta.

Ottelun puhutuin tilanne nähtiin 65. minuutilla, kun Barcelonan Frenkie de Jong sai toisen keltaisen kortin taklattuaan Alfonso Espinoa. De Jong osui aluksi palloon ja lisäksi ei osunut nappuloillaan Espinoon, mutta siitä huolimatta sai ulosajon. Kyseessä oli de Jongin uran toinen punainen kortti.

Cádiz otti peliä enemmän haltuunsa miesylivoimalla ja kykeni luomaan muutaman potentiaalisen maalipaikan, mutta Barcelonan maalivahti Marc-André ter Stegen oli mies paikallaan ja piti joukkuettaan pystyssä.

Lisäajalla peli oli hyvin avonaista ja kummatkin pääsivät maalipaikoille, mutta koko ottelun tapaan viimeistely-yritykset jäivät onnettomiksi.

Kyseessä oli mahdollisesti Koemanin viimeinen ottelu Barcelonan peräsimessä. Luotsi on akuutin potku-uhan alla.