Espanjan päävalmentaja haluaa Pep Guardiolasta seuraajansa: ”Se olisi hienoa”

Espanjan A-maajoukkueen päävalmentaja Luis Enrique toivoo, että Manchester Cityn managerista Pep Guardiolasta tulisi hänen seuraajansa.
Vuonna 2008 Enriquestä tuli Guardiolan seuraaja Barcelonan kakkosjoukkueessa, kun Guardiola siirtyi edustusjoukkueen käskyttäjäksi. Sitä ennen he olivat pelanneet pitkään yhdessä Barcelonassa ja Espanjan maajoukkueessa. Vastakkainkin he ovat olleet muutaman kerran niin pelaajana kuin valmentajana.
Hiljattain Guardiola paljasti, että hän suunnittelee jäävänsä vuonna 2023 sapattivapaalle, jonka jälkeen hän haluaisi valmentaa maajoukkuetta. Enrique toivoo, että hänen pitkäaikainen ystävänsä siirtyisi La Rojan peräsimeen.
– Minusta se olisi hienoa. Toivon, että hän olisi Espanjan valmentaja. Minä rakastaisin sitä, se olisi täydellistä, sanoi Enrique Goalin mukaan.
– Haluaisin nähdä maajoukkueemme hänen leimallaan varustettuna. En usko, että Espanjalla voisi olla parempaa valmentajaa.
Enriquen sopimus Espanjan päävalmentajana päättyy ensi vuonna Qatarin MM-kisojen jälkeen.
Aloita sijoittaminen – eToro tarjoaa asiantuntijoiden alustan 0%:n palkkiokuluilla!
- eToron kautta sijoitat asiantuntijoiden kanssa.
- Ei piilokuluja – eTorossa jopa 0%:n palkkiokulut.
- eToro tarjoaa pääsyn 3 000:een eri omaisuuserään, kuten osakkeisiin, ETF:iin, indekseihin ja valuuttoihin.
- Ansu Fati loukkaantui lainapestillään – Barcelona pelkää pitkää poissaoloa
- Tuomariasiantuntija: Antonio Rüdigerin olisi pitänyt saada punainen kortti Napolia vastaan
- ”Helvetinmoinen pelaaja” – Getafen valmentaja luuli Mason Greenwoodin hankintaa vitsiksi
- Carlo Ancelotti otti kantaa Jude Bellinghamin ja Zinédine Zidanen vertailuun
- Athletic: Real Madrid tarjoaa pian uutta sopimusta Carlo Ancelottille – on kartoittanut kaiken varalta myös korvaajaehdokkaita
- Memphis Depayn vuosi mennyt täysin penkin alle: ”Ollut mahdotonta tuntea itseään jalkapalloilijaksi”
- Rafael van der Vaart paljasti: Real Madridin joukkue oli takavuosina juhlimassa ennen Clásico-tappiota: ”Siksi hävisimme sen ottelun”
- Real Madrid lohkovoittoon Mestarien liigassa
- Vajaamiehinen Sevilla romahti kahden maalin johtoasemasta – yksi tilanne muutti koko pelin kulun
- Barcelona-pomolta kritiikkiä tuomareille ja medialle: ”Jos tämä olisi tapahtunut Real Madridille…”
- Barcelona-pomolta kritiikkiä tuomareille ja medialle: ”Jos tämä olisi tapahtunut Real Madridille…”
- Relevo: Real Madridin pelaajat kummastelivat Carlo Ancelottin kommentteja maalivahdista
- Catalunya Ràdio: Barcelonan seurajohto pettyi Xavin päätöksiin – kyseenalaisti kokoonpanovalintoja
- Vajaamiehinen Sevilla romahti kahden maalin johtoasemasta – yksi tilanne muutti koko pelin kulun
- Real Madrid lohkovoittoon Mestarien liigassa
- Diego Simeone liittyy erittäin harvalukuiseen kerhoon
- Diego Simeonen poika haastaa Real Madridin Bernabéulla – ei odota lämmintä vastaanottoa
- Espanjan päävalmentaja ei suostu ottamaan vastuuta Gavin polvivammasta: ”Barcelona ei pyytänyt!”
- Tähtilaituri ratkaisi Barcelonalle tärkeän voiton Mestarien liigassa – lohkossa tiukka tilanne
- Marca: Atléticon kapteeni Koke pettyi pahasti saamaansa jatkosopimustarjoukseen