Lehti: Real Madridin huippulupaus ei ole vakuuttanut lainalla – armonaikaa tammikuuhun asti

Borussia Dortmund harkitsee purkavansa keskikenttäpelaaja Reinierin lainasopimuksen ja lähettävänsä hänet takaisin Real Madridiin, kertoo Bild.
Reinier, 19, siirtyi Madridiin tammikuussa 2020 Flamengosta 30 miljoonalla eurolla ja lähti seuraavana kesänä Dortmundiin kahden vuoden lainadiilillä.
Hänen aikansa Saksassa on ollut kuitenkin iso pettymys. Reinier pääsi ensimmäisellä lainakaudellaan kentälle 19 ottelussa, mutta sai peliaikaa vain 339 minuuttia, eli keskimäärin alle 20 minuuttia per peli. Kuluva kausi ei ole sujunut sen paremmin: brasilialaisnuorukainen on toistaiseksi saanut vastuuta vain kuusi minuuttia.
Bildin mukaan Dortmund on antanut Reinierille tammikuuhun asti aikaa nousta pelaavaan kokoonpanoon. Brassitaituri on Saksassa haastavan kilpailutilanteen keskellä, sillä Dortmundilla on riveissään useita omia lupaavia sopimuspelaajia.
Reinierin ja Real Madridin sopimus on voimassa kesään 2026 saakka. Los Blancosin ykkösmiehistössä debyyttiä ei ole vielä tullut, mutta hän pelasi viime vuonna reservijoukkue Castillassa kolme ottelua tehden niissä yhteensä kaksi maalia ja syöttäen yhden.
VEDONLYÖJÄ.COM
LYÖ VETOA AMMATTILAISTEN VIHJEILLÄ
- Saat ensimmäisen vihjeen ilmaiseksi koodilla “VALIOLIIGACOM“.
- Tilillesi lisätään ilmainen vihje.
- Voit ostaa lisää krediittejä koska tahansa!
- Rangaistuspotkumaali ratkaisi Real Madridin sarja-avauksen
- Hyökkääjä pettyi rooliinsa – haluaa jättää Atléticon
- Sevilla myymässä ykköstopparinsa 30 miljoonalla eurolla
- Lucas Bergströmin tilanne paranee – Mallorca myi ykkösmaalivahtinsa
- Franco Mastantuono, 18, vakuutti Xabi Alonson: ”Todella itseluottavainen kaveri”
- Hansi Flick hermostui Barcelonan joukkueelle – ”Tästä on puhuttava pelaajien kanssa”
- Santi Cazorla lähetti suoran viestin seurajohdolle: ”Odotamme vahvistuksia”
- Barcelonan maali puhuttaa – valmentaja ei voi ymmärtää: ”Kaikki näimme, mitä tapahtui”
- Kaksi punaista korttia avausjaksolla – tunteet kuumenivat Barcelonan kauden avausottelussa
- Marcus Rashford matkustaa Mallorcaan – pelioikeus silti täysi kysymysmerkki