MD: Espanjan maajoukkuepelaaja hyväksyi välittömästi Barcelonan sopimustarjouksen – toteutuuko siirto talvella?

Mundo Deportivon mukaan Dani Olmo hyväksyi Barcelonan viisivuotisen sopimustarjouksen siirtoikkunan viimeisenä päivänä.
RB Leipzig ei kuitenkaan suostunut myymään pelaajaansa, sillä seuralla ei ollut aikaa hankkia hänelle korvaajaa.
RB Leipzig ilmoitti Olmolle Barcelonan tarjouksesta. Pelaaja hyväksyi sen välittömästi, vaikka olisi joutunut pudottamaan palkkaansa siirtyäkseen Barcelonaan. Barcelonan palkkatarjous oli sidonnainen urheilulliseen menestykseen, eli jos Olmo olisi pelannut hyvin ja joukkue olisi samalla menestynyt, olisi pelaajan palkka kohdallaan.
Olmo on Barcelonan kasvatti ja pelasi seurassa kesään 2014 asti, jolloin hän siirtyi Dinamo Zagrebin riveihin. Olmo edusti kroatialaisseuraa viiden ja puolen vuoden ajan ennen siirtoaan RB Leipzigiin tammikuussa 2020.
Barcelonan puheenjohtaja Joan Laporta haluaa edustusjoukkueeseen nimenomaan seuran omia kasvatteja, jonka vuoksi Olmo sopi hyvin puheenjohtajan suunnitelmiin.
23-vuotias hyökkäävä keskikenttäpelaaja oli Espanjan EM-kisajoukkueessa kesän turnauksessa.
Lehden mukaan Barcelona on edelleen kiinnostunut Olmosta ja haluaa hankkia hänet lähitulevaisuudessa.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Ilkay Gündoğan kertoi miksi poistui Barcelonasta
- AS: Dean Huijsen haluaa siirtyä Real Madridiin
- Romano: Espanjan EM-voittaja siirtyy Valioliigaan
- Romano: Carlo Ancelotti poistuu Real Madridista – korvaaja selvillä
- Gironan valmentaja Michel joutui sairaalaan
- Marca: Xabi Alonso tekee kolmivuotisen sopimuksen Real Madridin kanssa
- Real Betis Antonyn johdolla eurofinaaliin
- Raphinha kertoi suoran mielipiteensä Xavista: ”Ei luottanut minuun tarpeeksi”
- AS: Clément Lenglet ei jatka Atléticossa – palaa Barcelonaan
- Barcelonan puolustaja kiisti epäurheilijamaisen tempun Mestarien liigan välierässä – ”Minut olisi ajettu ulos”
- AS: Dean Huijsen haluaa siirtyä Real Madridiin
- Ilkay Gündoğan kertoi miksi poistui Barcelonasta
- Romano: Carlo Ancelotti poistuu Real Madridista – korvaaja selvillä
- Romano: Espanjan EM-voittaja siirtyy Valioliigaan
- Real Betis Antonyn johdolla eurofinaaliin
- Gironan valmentaja Michel joutui sairaalaan
- Arsène Wenger ei ymmärtänyt pilkkutuomiota: ”Olen todella vahvasti tällaista vastaan”
- Barcelonan puolustaja kiisti epäurheilijamaisen tempun Mestarien liigan välierässä – ”Minut olisi ajettu ulos”
- Mestarien liigan finaalipaikka jäi muutaman minuutin päähän – Ronald Araújo: ”Tämä on suuri takaisku”
- Raphinha kertoi suoran mielipiteensä Xavista: ”Ei luottanut minuun tarpeeksi”