Ronald Koeman puhui suoraan Barcelona-hylkiön tilanteesta: ”Siirtoikkuna menee pian kiinni..”

Riqui Puig ei ole saanut tällä kaudella vielä minuuttiakaan peliaikaa.
Puig seurasi Barcelonan sunnuntaisen Getafe-ottelun tuttuun tapaan penkin puolelta. 22-vuotias keskikenttäpelaaja on istunut penkillä kaikki kolme Barcelonan sarjaottelua.
Barcelonan päävalmentaja Ronald Koeman on tehnyt valinnoillaan selväksi, ettei Puigilla ole minkäänlaista roolia edustusjoukkueessa. Puig haluaa siitä huolimatta jäädä seuraan, vaikka vastuuta ei ole luvassa.
Viime kaudella Puig pelasi yhteensä alle 600 minuuttia edustusjoukkueen paidassa.
Koemanilta kysyttiin Puigin tilanteesta Getafe-ottelun jälkeen.
– Ei tämä ole meille tai pienessä roolissa oleville pelaajille hyvä tilanne. Sinulla on aina oltava tulevaisuus paikassa, jossa olet. Lisäksi pian saamme loukkaantuneita pelaajia takaisin vahvuuteen ja puhumme viidestä tai kuudesta pelaajasta. Haluaisin puhua pienessä roolissa olevien pelaajien tilanteesta, koska siirtoikkuna menee pian kiinni ja sen jälkeen ei ole enää aikaa, Koeman viittasi Puigin lähtöön.
Barcelonan omat kasvatit Gavi ja Nico González ovat ohittaneet Puigin nokkimisjärjestyksessä. Puig tippuu hyvin todennäköisesti penkiltä kokoonpanon ulkopuolelle, kun loukkaantuneet pelaajat kuntoutuvat ja palaavat Koemanin käyttöön.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Carlo Ancelottille vankeustuomio – Real Madridin entinen päävalmentaja vetosi tietämättömyyteen
- Lehti: Kylian Mbappén terveysongelmista rajuja yksityiskohtia
- PSG:tä kiristyksestä syyttänyt Kylian Mbappé luopuu kanteestaan MM-kohtaamisen alla
- Barcelonan siirtokohteen hinta selvillä, mutta lipsahtiko siihen liikaa suolaa?
- Real Madridin timantin hiominen on vaarassa jäädä muiden tehtäväksi
- Lionel Messi kokoaa ystäviään yhteen – se voi koitua tällä kertaa Atlético Madridin eduksi
- Barcelonan ja Sevillan seuralegenda lopettaa uransa 37-vuotiaana
- Real Madridin nouseva tähti kiitollisena Raul-vertauksista: ”Jos teen edes puolet siitä, mitä hän teki”
- Espanjan maajoukkuepelaaja siirtyy Arsenaliin 59 miljoonan euron kaupassa
- Barcelona myy pelaajansa toiseen La Liga -seuraan
- Carlo Ancelottille vankeustuomio – Real Madridin entinen päävalmentaja vetosi tietämättömyyteen
- Lehti: Kylian Mbappén terveysongelmista rajuja yksityiskohtia
- PSG:tä kiristyksestä syyttänyt Kylian Mbappé luopuu kanteestaan MM-kohtaamisen alla
- Lionel Messi kokoaa ystäviään yhteen – se voi koitua tällä kertaa Atlético Madridin eduksi
- Real Madridin timantin hiominen on vaarassa jäädä muiden tehtäväksi
- Barcelonan siirtokohteen hinta selvillä, mutta lipsahtiko siihen liikaa suolaa?
- Barcelona myy pelaajansa toiseen La Liga -seuraan
- Barcelonan ja Sevillan seuralegenda lopettaa uransa 37-vuotiaana
- Nico Williams antoi rukkaset suurseurojen kosiskelulle – Bayern-pomo ihmeissään: ”En ymmärrä, mitä Nico haluaa”
- Espanjan maajoukkuepelaaja siirtyy Arsenaliin 59 miljoonan euron kaupassa