Barcelona yrittää saada kolme pelaajaa myytyä seuraavan vuorokauden aikana
Barcelonan toimistolla riittää puuhaa siirtoikkunan viimeisille hetkille.
Seura on tehnyt kesän mittaan jo useita kauppoja. Neljä pelaajaa on tullut sisään, kahdeksan on lähtenyt. Vielä useita pelaajia yritetään saada liikkumaan.
Pisimmällä on tiettävästi Ilaix Moriban myynti RB Leipzigiin. Moriba on tehnyt selväksi, ettei hän halua jäädä Barcelonaan, ja Barca taas on odottanut tarpeeksi suurta tarjousta. Nyt Leipzigin kanssa on sovittu 16+7 miljoonan euron arvoisesta siirrosta. Vahvistusta siirrolle odotetaan hetkenä minä hyvänsä.
Toinen merkittävä siirto on konkretisoitunut tämän päivän aikana. Barcelonan sanotaan päässeen sopuun Tottenhamin kanssa Emersonin siirtymisestä Lontooseen. Siirtosumma on 25+5 miljoonaa euroa. Summasta 20 prosenttia menee Real Betisille aiemmin sovitun mukaisesti.
Kolmas lähtijä voi olla kakkosmaalivahti Neto. Sportin mukaan Barca yrittää kaupata brasilialaisen Villarrealiin, mutta haluaa Netosta vähintään kahdeksan miljoonaa euroa.
Tuleeko ketään tilalle?
Keskikentälle Moriban tilalle ei ole kaavailtu uusia pelaajia, ei myöskään maalivahtiosastolle. Oikean pakin tontille Barcelona on jo vuosien ajan havitellut Arsenalin Héctor Belleríniä.
Päävalmentaja Ronald Koeman ei kuitenkaan pidä oikean pakin hankkimista kärkiprioriteettina. Sergiño Dest ja Óscar Mingueza kykenevät hoitamaan tuon pelipaikan kahdestaan.
Sen sijaan kärkeen Koeman kaipaa vahvistusta. On virinnyt huhuja, joissa Barcelonaan on yhdistetty Pierre-Emerick Aubameyangia, Alexandre Lacazettea ja Mario Mandzukicia. Mitään kovin konkreettista ei tällä hetkellä ole tarjolla. Jotain hyökkääjärintamalla lienee kuitenkin tekeillä, sillä tunnettu Barcelona-toimittaja Gerard Romero kertoi juuri, että Barcelona on sopinut siirrosta nimeltä mainitsemattoman hyökkääjän kanssa.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Shokkipäätös – Real Madrid-tähti ulkona maajoukkueesta
- Aikakausi päättyy – Barcelonan ex-valmentaja jättää jäähyväiset
- Espanjalaisilla loistava euroilta – kaikki jatkoon
- La Liga -seuralta kova temppu eurokentillä
- Erikoinen käänne? Barcelona on ehkä muuttanut mieltään Marcus Rashfordin ostamisesta
- Kylian Mbappén maajoukkuekutsu oli arvoitus – nyt tuli ratkaisu
- Cope: Real Madridille surkeita uutisia – Thibaut Courtois viikoiksi sivuun pelikentiltä
- Newcastlen pelaajat kehuivat vuolaasti Barcelonaa: ”Et enää edes tiedä, ketä prässäät…”
- Lisätietoja Barcelonan maalivahdin loukkaantumisesta – huippuottelu saattaa jäädä väliin
- Mestarien liigan puolivälieriin espanjalaisten jättikohtaaminen – myös Real Madridille superpari

- Thibaut Courtois loukkaantui – nyt tuli lisätietoja
- Cope: Real Madridille surkeita uutisia – Thibaut Courtois viikoiksi sivuun pelikentiltä
- Real Madrid porskutti helposti jatkoon – samalla tuli valtava takaisku