Atlético Madrid, Valencia ja Granada keskenään kaupoilla – kaksi pelaajaa vaihtaa seuraa
Kuva: Getty Images
Granada on myynyt Dimitri Foulquierin Valenciaan. Vastaavasti Atlético Madridin Santiago Arias pelaa kuluvan kauden lainalla Granadassa. Seurat vahvistivat kaupat verkkosivuillaan.
28-vuotias Foulquier on edustanut urallaan Granadaa pariin eri otteeseen. Yhteensä otteluita on kertynyt andalusialaisseuran paidassa 168. Tälläkin kaudella Foulquier pelasi kahdessa ensimmäisessä pelissä täydet minuutit. Kolmannen pelin oikean laidan pelaaja seurasi katsomosta, kun siirto alkoi konkretisoitua.
Foulquier solmi Valencian kanssa kesään 2026 ulottuvan sopimuksen. Valencia maksaa Granadalle 2,5 miljoonan euron korvauksen.
Foulquierin korvaajaksi Granada lainasi Atletista Ariasin.
29-vuotias Arias hankittiin Atléticoon PSV:stä 11 miljoonalla eurolla kesällä 2018. Kahden ensimmäisen kauden aikana vastuuta tuli yhteensä vain 51 ottelussa, ja viime kaudeksi kolumbialainen lähetettiin lainalle Bayer Leverkuseniin. Siellä taas käytännössä koko kausi meni pilalle loukkaantumisen vuoksi.
Ariasin lähdön jälkeenkin Atletilla on kokoonpanossaan kaksi varsinaista oikeaa laitapakkia: Kieran Trippier ja Sime Vrsaljko.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Álvaro Arbeloa kertoi miksi Real Madrid hävisi Bayernille
- Real Madrid ajautui ahtaalle Mestarien liigassa
- Tyhmyydestä rangaistaan? Fifa harkitsee sanktiota Espanjalle
- João Cancelolta vahva vihje jatkostaan: ”Tiedän, mitä haluan ensi kaudelta”
- AS: Real Madrid -fanit aloittivat karun lähtölaskennan Kylian Mbappélle
- Manchester Cityn supertähti jättää seuran – Sky: Barcelona perässä
- Bayern-legendalta kovaa tekstiä Vinícius Júniorista: ”Hän vain itkee ja valittaa”
- Karut luvut ennen puolivälieräparia – Real Madrid on müncheniläisten kryptoniittia
- Barcelona yrittää hankkia kaksi tähtipelaajaa – aikoo ensin myydä nämä kaksi
- Vinícius Júnior ylistää Lamine Yamalia – ”Taistelu rasismia vastaan on tärkeää”
- AS: Real Madrid -fanit aloittivat karun lähtölaskennan Kylian Mbappélle
- Bayern-legendalta kovaa tekstiä Vinícius Júniorista: ”Hän vain itkee ja valittaa”
- Real Madrid ajautui ahtaalle Mestarien liigassa
- Tyhmyydestä rangaistaan? Fifa harkitsee sanktiota Espanjalle
- Väite Kataloniasta: Barcelona haluaa tämän pelaajan ensi kaudeksi
- Karut luvut ennen puolivälieräparia – Real Madrid on müncheniläisten kryptoniittia
- Barcelona yrittää hankkia kaksi tähtipelaajaa – aikoo ensin myydä nämä kaksi
- Vinícius avautui nyt Xabi Alonsosta: ”Emme olleet samalla sivulla”
- Sport: Barcelona-pelaaja sai jättitarjouksen Saudi-Arabiasta
- L’Équipe: Real Madrid valmis myymään pelaajansa kesällä