MD: Brasililaiskärki vaikeassa tilanteessa – ei saa riittävän hyviä tarjouksia

Willian José on haastavassa tilanteessa.
Hyökkääjälle ei ole roolia Real Sociedadissa. Alexander Isak nappasi viime kauden avauspuolikkaalla ykköskärjen paikan itselleen, jonka seurauksena Willian lähti kesken kauden lainalle Wolverhamptoniin.
Wolves ei käyttänyt osto-optiotaan ja Willian palasi Real Sociedadin harjoitusvahvuuteen.
Brasilialaishyökkääjä ei osallistunut Real Sociedadin kauden avausotteluun, kun Barcelona kukisti sunnuntaina Imanol Alguacilin miehistön 4-2.
Mundo Deportivon saamien tietojen mukaan Real Sociedad ja Willian ovat sopineet, ettei pelaaja ole mukana joukkueen kokoonpanossa elokuisissa otteluissa, jotta loukkaantumisriski olisi mahdollisimman pieni.
Lehden mukaan Real Sociedad on hylännyt lukuisia saamiaan tarjouksia Willianista. Tällä hetkellä seuralla on pöydällään muutaman lainatarjous muun muassa Valencialta ja Celtalta. Hylätyt tarjoukset ovat olleet summiltaan liian pieniä.
Jos Real Sociedad ei saa Willianista riittävän hyvää tarjousta ennen siirtoikkunan päättymistä, liittyy hyökkääjä takaisin kokoonpanoon ainakin syyskaudeksi.
29-vuotias Willian on pelannut Real Sociedadissa 170 ottelua, joissa on syntynyt yhteensä 62 maalia ja 15 maalisyöttöä.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Atléticolle murskatappio – Diego Simeone muistutti PSG:n rahamahdista
- Neljälle vankeustuomiot Vinícius-nuken hirttämisestä
- Aymeric Laporte herättää kiinnostusta La Ligassa
- Sport: Nico Williams haluaa siirtyä Barcelonaan
- PSG murskasi Atléticon seurajoukkueiden MM-kisoissa
- Real Madrid haluaa Benfican puolustajan – seurapomo: ”Saimme tarjouksia, jotka eivät miellyttäneet meitä”
- Sport: Hansi Flick haluaa Thiagon takaisin valmennustiimiinsä
- Marc-André ter Stegen herättää kiinnostusta Turkissa
- Real Madridin Raúl Asenciolle pitkä jatkosopimus
- Romano: Atlético Madrid havittelee Liverpoolin luottopelaajaa

- SER: Real Madridin myytävä ainakin yksi tähdistään – vaihtoehtoja on kaksi
- Aymeric Laporte herättää kiinnostusta La Ligassa
- Barcelonan puolustaja joutuu leikkaukseen
- Romano: Atlético Madrid havittelee Liverpoolin luottopelaajaa