Sampdoria varoittaa Barcelonaa: EM-kisoissa ihastuttanut hyökkääjä ei ole kaupan alehintaan
Kuva: Getty Images
Serie A:ssa pelaava Sampdoria on lehtitietojen mukaan torjunut AC Milan ensimmäisen tarjouksen Mikkel Damsgaardista. 20-vuotias tanskalainen on vielä jäämässä Stadio Luigi Ferrarisille ainakin kesään 2022 saakka.
Damsgaard räväytti kaksi maalia kohta päättyvissä EM-kilpailuissa. Erityisesti hänen suora vapaapotkumaalinsa Englantia vastaan sai yleisön haltioihinsa.
Artikkeli jatkuu upotuksen jälkeen.
https://www.youtube.com/watch?v=QeuvjY0h0TA
Sampdorian puheenjohtaja Massimo Ferrero väittää, ettei Damsgaard ole myytävänä. Samaa rumpua soittaa seuran urheilutoimenjohtaja Carlo Osti, joka vahvisti televisiohaastattelussa, ettei Blucerchiati halua kaupata maajoukkuetason peluriaan.
– Kaikki näkivät hänen kykynsä EM-kisoissa, ja olemme onnellisia siitä, Osti kertoi Rai Sportille.
– Mutta kuten presidenttimme sanoi, hän ei ole tarjolla, vaikkakin kaikella on hintansa. Luulen, että hän pystyy kehittymään entisestään jäämällä Sampdoriaan yhdeksi kaudeksi. Niin me haluamme tehdä.
La Gazzetta dello Sport kertoo, että Barcelona on kiinnostunut Damsgaardista. Joukkueen scoutit seurasivat hänen suorituksiaan Euroopan-mestaruusturnauksessa.
Lehti lisää myös, että Sampdoria on jo kääntänyt selkänsä Milanin tarjoukselle. Milan oli valmis antamaan vastineeksi Damsgaardin palveluksista 20 miljoonaa euroa ja Andrea Contin, 27. Sampdoria haluaa vain käteistä.
CIES:n tutkimuskeskuksen mukaan Damsgaardin markkina-arvo on 20 ja 30 miljoonan euron välimaastossa. Hän tuli Italian pääsarjaan Nordsjællandista kuudella ja puolella miljoonalla eurolla viime vuonna. Hän teki kaksi maalia 35 ottelussa ensimmäisellä Serie A -kaudellaan.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Julián Álvarez jäi saamatta – tämä maalitykki Barcelonan tähtäimessä
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Barcelona – ennakkosuosikin paikalla
- Barcelona myi MM-sankarin – Ferran Torres siirtyy pariisilaisseuraan
- La Ligaan merkittävä uudistus
- Barcelona teki uuden tarjouksen Rodrista – Man Cityn leiristä vastaus
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Real Madrid – edelleen haastaja
- Álvaro Arbeloa palasi Espanjan kentille – sai punaisen kortin
- Atlético Madrid nappasi huipputopparin Tottenhamista – yksi asia huolettaa
- Miksi Getafe saa Valioliiga-hyökkääjän ilmaiseksi?
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Atlético – ei saumaa mestariksi
- Barcelona myi MM-sankarin – Ferran Torres siirtyy pariisilaisseuraan
- Barcelona teki uuden tarjouksen Rodrista – Man Cityn leiristä vastaus
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Real Madrid – edelleen haastaja
- La Ligaan merkittävä uudistus
- Miksi Getafe saa Valioliiga-hyökkääjän ilmaiseksi?
- Atlético Madrid nappasi huipputopparin Tottenhamista – yksi asia huolettaa
- Álvaro Arbeloa palasi Espanjan kentille – sai punaisen kortin
- Espanjan liigaa nähdäänkin ilmaiseksi Suomessa
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Atlético – ei saumaa mestariksi
- Tarpoi seksikohun keskellä – nyt lähdössä Atlético Madridista 25 miljoonalla eurolla