Atlético etsii itselleen uutta kakkosmaalivahtia.

Ivo Grbic jättänee seuran kesän aikana ja lähtee peliajan perässä lainalle muihin maisemiin. Grbic toimi Atléticon kakkosmaalivahtina viime kaudella.

Atlético haluaa kokeneen ja halvan kakkosmaalivahdin, josta ei pitäisi maksaa merkittävää siirtosummaa.

Nicolò Schiran mukaan Atlético on kiinnostunut AS Roman Robin Olsenista. 31-vuotias Olsen jättää AS Roman kesällä. Olsenin sopimus AS Roman kanssa päättyy kahden vuoden kuluttua, mutta AS Roma haluaa päästä maalivahdistaan eroon.

Ruotsin kanssa EM-kisoissa pelannut Olsen vietti viime kauden lainalla Evertonissa pelaten yhteensä vain 11 ottelussa.

Atléticon lisäksi Lille, West Ham ja Real Sociedad ovat osoittaneet kiinnostuksensa Olsenia kohtaan.

Olsen on edustanut urallaan myös muun muassa Cagliaria ja FC Kööpenhaminaa.