GdS: Barcelona joutuu luopumaan ”uudeksi Pirloksi” tituloidun keskikenttämiehen naarauksesta
Kuva: Getty Images
Serie A -seura AC Milan on pääsemässä yhteisymmärrykseen Sandro Tonalin, 21, kanssa pysyvästä siirrosta. Virallisesti Bresciaa edustava keskikenttäpelaaja kilpaili Milanossa viime kauden lainalla. Lainasopimukseen sisältyy osto-optio, jonka Milan on aikeissa aktivoida. Gazzetta dello Sportin mukaan neuvottelut seurojen välillä ovat loppusuoralla ja kaupan ”klousaus” voi tapahtua minä hetkenä hyvänsä.
Barcelona ei siis saa Tonalia.
Blaugrana olisi tiettävästi ollut valmis tulemaan väliin, jos Milan ei olisi halunnut kiinnittää Tonalia seuraan pysyvästi. Sitä pidettiin mahdollisena, koska hänen ensimmäinen kautensa uudessa joukkueessa ei sujunut odotusten mukaisesti.
Milaniin Tonali tuli viime kesänä suurten odotusten saattelemana. Monet suurseurat olivat olleet hyvin kiinnostuneita nuorukaisesta, joka Bresciassa pelatessaan oli saanut medialta liikanimen Uusi Pirlo.
Tonali ei kuitenkaan tehnyt eikä syöttänyt viime kaudella yhtään maalia. Vastuu pienentyi kauden edetessä.
Siitäkin huolimatta Milan oli koko ajan tehnyt selväksi, että se haluaa ostaa 25 miljoonalla eurolla pelaajan oikeudet kokonaan itselleen. Lopullista summaa ei kuitenkaan tiedetä julkisuudessa, sillä Milan-pelaajat Giacomo Olzer, 20, ja Lorenzo Colombo, 19, ovat näillä näkymin siirtymässä samassa yhteydessä Bresciaan.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Real Madrid porskutti helposti jatkoon – samalla tuli valtava takaisku
- Mediat: Barcelona on tähtipelaajan kintereillä
- Hansi Flickiltä suuri paljastus: ”Barcelona tulee olemaan viimeinen seurani”
- Joan Laporta: Barcelona solmii jatkosopimuksen päävalmentajansa kanssa
- Toimittaja: Lisätietoja Diego Simeonen tulevaisuudesta
- Levante oli sekuntien päässä elintärkeästä voitosta – Rayo Vallecano tasoitti lisäajalla
- Real Madrid saa kaksi supertähteään takaisin Manchester City -otteluun
- Bild: Real Madrid valmis maksamaan 160 miljoonaa sensaatiohyökkääjästä
- Kiusallinen moka – seuralegenda jäi nuolemaan näppejään
- Barcelonan uusi puheenjohtaja – ”Meistä tulee pysäyttämättömiä”

- Espanjan ja Argentiinan välinen Finalissima on peruttu
- Joan Laporta: Barcelona solmii jatkosopimuksen päävalmentajansa kanssa
- Barcelonan uusi puheenjohtaja – ”Meistä tulee pysäyttämättömiä”
- Kiusallinen moka – seuralegenda jäi nuolemaan näppejään
- Atléticon ykkösvahti sivuun Mestarien liigan pudotuspelistä – derbykin saattaa jäädä väliin
- Levante oli sekuntien päässä elintärkeästä voitosta – Rayo Vallecano tasoitti lisäajalla
- Kovaa vihjailua – riita muhimassa Kylian Mbappén ympärillä?