Barcelona ei ole tyytyväinen Pedrin tilanteeseen – LaLigan kaksi ensimmäistä kierrosta jäänevät väliin

Muutama päivä sitten Barça otti yhteyttä Espanjan jalkapalloliittoon irrottaakseen Pedrin, 18, maan olympiajoukkueesta. Valta on kuitenkin liitolla, joka ei näin halua toimia. Se pitää Pedriä välttämättömänä osana joukkuetta, joka tavoittelee Japanin kisoista kultaa.
Tässä tilanteessa Pedri menee sinne, minne hänet ohjataan.
Barcelonan seurajohto on huolissaan Pedrin fyysisestä ja henkisestä kunnosta. Hän on pelannut toistaiseksi jo 60 virallista ottelua tällä kaudella. Hän oli yksi Ronald Koemanin luottomiehistä päättyneellä kaudella ja maajoukkueessaankin avauskokoonpanon mies.
Pedrin työnkuva on muuttunut jyrkästi vain muutamassa kuukaudessa. Kun EM-kilpailut ovat ohi, hän saa vain lomailla muutaman päivän ajan ennen kuin velvollisuudet olympiajoukkueessa kutsuvat.
Espanja pelaa ensimmäisen ottelunsa 22. heinäkuuta Egyptiä vastaan.
Kun Tokion-matka päättyy, Pedrin annetaan levähtää muutama viikko. Hän on lähes varmasti poissa ensi kauden kahdesta ensimmäisestä ottelusta. Pedriä tuskin myöskään kutsutaan Espanjan A-maajoukkueeseen takaisin vielä syyskuussa.
Lähde: Sport
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Marc-André ter Stegen Turkin suurseuran kiikarissa
- Lähde: Barcelona valmis lähtemään Marcus Rashfordin perään
- Real Madrid tekemässä 50 miljoonan euron hankinnan
- Real Madrid koki ison nöyryytyksen – Luis Enriquelta toive Xabi Alonson projektille: ”Olemme täysin erilaisissa tilanteissa”
- Virallista: Pitkäaikainen tähtipelaaja jättää Atlético Madridin
- Sport: Marc-André ter Stegen on tehnyt päätöksen lähtösuunnitelmistaan
- Carlo Ancelottille vankeustuomio – Real Madridin entinen päävalmentaja vetosi tietämättömyyteen
- Lehti: Kylian Mbappén terveysongelmista rajuja yksityiskohtia
- PSG:tä kiristyksestä syyttänyt Kylian Mbappé luopuu kanteestaan MM-kohtaamisen alla
- Barcelonan siirtokohteen hinta selvillä, mutta lipsahtiko siihen liikaa suolaa?
- Real Madrid tekemässä 50 miljoonan euron hankinnan
- Real Madrid koki ison nöyryytyksen – Luis Enriquelta toive Xabi Alonson projektille: ”Olemme täysin erilaisissa tilanteissa”
- Virallista: Pitkäaikainen tähtipelaaja jättää Atlético Madridin
- Sport: Marc-André ter Stegen on tehnyt päätöksen lähtösuunnitelmistaan
- Lähde: Barcelona valmis lähtemään Marcus Rashfordin perään
- Marc-André ter Stegen Turkin suurseuran kiikarissa
- Carlo Ancelottille vankeustuomio – Real Madridin entinen päävalmentaja vetosi tietämättömyyteen
- Barcelonan siirtokohteen hinta selvillä, mutta lipsahtiko siihen liikaa suolaa?
- Lehti: Kylian Mbappén terveysongelmista rajuja yksityiskohtia
- Real Madridin timantin hiominen on vaarassa jäädä muiden tehtäväksi