Kokenut laitapuolustaja jäi yllättäen ulos Espanjan EM-kisajoukkueesta: ”Se oli suuri takaisku”
Kuva: Getty Images
Jesús Navas on kuulunut jo muutaman kauden ajan La Ligan parhaiden oikeiden laitapuolustajien joukkoon.
Navas tunnettiin aiemmin oikeana laitahyökkääjänä, mutta paluunsa jälkeen hänestä on muodostunut laitapuolustaja.
Monet yllättyivät, kun loistokauden pelannut Navas ei mahtunut Espanjan EM-kisajoukkueeseen. Se oli myös Navasille suuri yllätys.
– Minulle se oli hyvin vaikeaa. Se oli suuri takaisku. Kaikki tiesivät, miten paljon halusin päästä puolustamaan maatani EM-kisoissa. Totta puhuen se oli vaikeaa. Perheeni tuki minua. Aion jatkaa työntekoa Sevillassa voidakseni palata maajoukkueeseen, Navas totesi.
35-vuotias Navas allekirjoitti hiljattain kolmivuotisen jatkosopimuksen Sevillan kanssa.
– Halusimme kummatkin alusta saakka jatkaa yhdessä ja se oli kaikista tärkeintä. Toivottavasti pelaan jalkapalloa vielä monen vuoden ajan. Olen innoissani uudesta kaudesta ja en malta odottaa harjoituskauden alkamista. Meillä on edessä suuria haasteita ja olen varma, että jatkamme loistavalla tasolla valmentajamme kanssa. Viime kaudella taistelimme käytännössä La Ligan voitosta ja ensi kaudella lähdemme tavoittelemaan menestystä.
Lähde: MARCA
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Thibaut Courtois loukkaantui – nyt tuli lisätietoja
- Real Madrid porskutti helposti jatkoon – samalla tuli valtava takaisku
- Mediat: Barcelona on tähtipelaajan kintereillä
- Hansi Flickiltä suuri paljastus: ”Barcelona tulee olemaan viimeinen seurani”
- Joan Laporta: Barcelona solmii jatkosopimuksen päävalmentajansa kanssa
- Toimittaja: Lisätietoja Diego Simeonen tulevaisuudesta
- Levante oli sekuntien päässä elintärkeästä voitosta – Rayo Vallecano tasoitti lisäajalla
- Real Madrid saa kaksi supertähteään takaisin Manchester City -otteluun
- Bild: Real Madrid valmis maksamaan 160 miljoonaa sensaatiohyökkääjästä
- Kiusallinen moka – seuralegenda jäi nuolemaan näppejään
- Real Madrid porskutti helposti jatkoon – samalla tuli valtava takaisku
- Hansi Flickiltä suuri paljastus: ”Barcelona tulee olemaan viimeinen seurani”
- Toimittaja: Lisätietoja Diego Simeonen tulevaisuudesta
- Bild: Real Madrid valmis maksamaan 160 miljoonaa sensaatiohyökkääjästä
- Mediat: Barcelona on tähtipelaajan kintereillä
- Joan Laporta: Barcelona solmii jatkosopimuksen päävalmentajansa kanssa
- Real Madrid saa kaksi supertähteään takaisin Manchester City -otteluun
- Barcelonan uusi puheenjohtaja – ”Meistä tulee pysäyttämättömiä”
- Kiusallinen moka – seuralegenda jäi nuolemaan näppejään
- Atléticon ykkösvahti sivuun Mestarien liigan pudotuspelistä – derbykin saattaa jäädä väliin