Espanja hukkasi johtoasemansa sekä rankkarin – vain voitto päätöskierrokselta riittää varmasti jatkoon

Espanja ei onnistunut vieläkään avaamaan voittotiliään EM-kisoissa, kun se kohtasi Puolan lauantai-iltana Sevillan Estadio de La Cartujalla. Espanja johti ottelua tauolla, mutta hyytyi toisen jakson aikana 1-1-tasapeliin.
Ottelun avausjakso oli Espanjan. Joukkue hallitsi kenttätapahtumia ja piti palloa yli 70-prosenttisesti. Kertaalleen se onnistui myös maalinteossa.
Ottelua oli pelattu 25 minuuttia, kun Gerard Morenon epäonnistunut laukaus tuli onnekkaasti suoraan maalin edessä olleelle Álvaro Moratalle, jolla oli helppo työ siirtää pallo maaliin. Tilanne tuomittiin aluksi paitsioksi, mutta VAR-tarkastuksen jälkeen maali hyväksyttiin. 1-0.
Artikkeli jatkuu upotuksen jälkeen.
Puola nousi tasoihin heti toisen puoliajan alkuhetkillä. Kamil Jóźwiakin keskitys tavoitti avausjaksolla huippupaikan hukanneen Robert Lewandowskin, joka ei enää toista kertaa erehtynyt. 1-1.
Artikkeli jatkuu upotuksen jälkeen.
Lähes välittömästi Puolan tasoitusmaalin jälkeen Espanja sai rangaistuspotkun. Pilkun hankkinut Moreno asettui itse pallon taakse, mutta laukoi sen tolppaan. Morata pääsi ensimmäisenä paluupalloon, mutta onneton viimeistely-yritys suuntautui ohi tyhjänä ammottaneesta maalista.
Artikkeli jatkuu upotuksen jälkeen.
#ESP Gerard Moreno
#UKR Ruslan Malinovskyi
#WAL Gareth Bale
#DEN Pierre-Emile Højbjerg
#MKD Ezgjan Alioski
More penalties have been missed (5) than scored (4).
The post denies him this time.
Espanja haki ahnaasti voittomaalia ottelun loppuun asti. Parhaimmat paikat aukesivat Moratalle ja Rodrille, mutta kumpikaan ei onnistunut ohittamaan Puolan maalilla torjunutta Wojciech Szczęsnyä.
1-1-tasapelin myötä E-lohkon jatkopaikat ovat täysin auki ennen päätöskierrosta. Kahdella tasapelillä kisat aloittanut Espanja saattaa olla jopa pakkovoiton edessä Slovakiaa vastaan edetäkseen jatkopeleihin.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Atléticolle murskatappio – Diego Simeone muistutti PSG:n rahamahdista
- Neljälle vankeustuomiot Vinícius-nuken hirttämisestä
- Aymeric Laporte herättää kiinnostusta La Ligassa
- Sport: Nico Williams haluaa siirtyä Barcelonaan
- PSG murskasi Atléticon seurajoukkueiden MM-kisoissa
- Real Madrid haluaa Benfican puolustajan – seurapomo: ”Saimme tarjouksia, jotka eivät miellyttäneet meitä”
- Sport: Hansi Flick haluaa Thiagon takaisin valmennustiimiinsä
- Marc-André ter Stegen herättää kiinnostusta Turkissa
- Real Madridin Raúl Asenciolle pitkä jatkosopimus
- Romano: Atlético Madrid havittelee Liverpoolin luottopelaajaa
- Sport: Nico Williams haluaa siirtyä Barcelonaan
- PSG murskasi Atléticon seurajoukkueiden MM-kisoissa
- Real Madrid haluaa Benfican puolustajan – seurapomo: ”Saimme tarjouksia, jotka eivät miellyttäneet meitä”
- Sport: Hansi Flick haluaa Thiagon takaisin valmennustiimiinsä
- Marc-André ter Stegen herättää kiinnostusta Turkissa
- Real Madridin Raúl Asenciolle pitkä jatkosopimus
- SER: Real Madridin myytävä ainakin yksi tähdistään – vaihtoehtoja on kaksi
- Aymeric Laporte herättää kiinnostusta La Ligassa
- Barcelonan puolustaja joutuu leikkaukseen
- Romano: Atlético Madrid havittelee Liverpoolin luottopelaajaa