127 miljoonan euron João Félix jäi katsomoon Portugalin maaottelussa – asenteesta kiinni?
Kuva: Getty Images
Portugali on yksi perjantai-iltana käynnistyvän EM-lopputurnauksen voittajasuosikeista.
Hallitseva Euroopan mestari lähtee turnaukseen hyvin nimekkäällä joukkueella, joka ei käytännössä kalpene kenellekään. Portugalin alkulohko on haastava, sillä vastaan asettuu Saksa, Unkari ja Ranska.
Kaksi vuotta sitten hurjalla 127 miljoonan euron siirtosummalla Atléticoon siirtynyt João Félix kuuluu Portugalin EM-kisajoukkueeseen.
Viime viikonloppuna Portugali ja Espanja kohtasivat harjoitusottelussa. Félix oli Portugalin avauskokoonpanossa, mutta Portugalin A-maajoukkueen päävalmentaja Fernando Santos otti Félixin tauolla vaihtoon. Portugalilaismedioiden mukaan Santos on pettynyt Félixin asenteeseen.
Portugali voitti keskiviikkona harjoitusottelussa Israelin 4-0. Félix ei mahtunut Portugalin kokoonpanoon ja seurasi ottelun katsomosta käsin.
Atléticon päävalmentaja Diego Simeone on antanut ymmärtää, ettei Félixin asenne ole ollut aina kohdallaan. Santos on Simeonen kanssa samaa mieltä.
– Simeone on jo sanonut ääneen, mitä hän miettii Félixistä ja olen hänen kanssaan samaa mieltä useista asioista, Santos totesi lehdistölle.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- La Ligaan merkittävä uudistus
- Barcelona teki uuden tarjouksen Rodrista – Man Cityn leiristä vastaus
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Real Madrid – edelleen haastaja
- Álvaro Arbeloa palasi Espanjan kentille – sai punaisen kortin
- Atlético Madrid nappasi huipputopparin Tottenhamista – yksi asia huolettaa
- Miksi Getafe saa Valioliiga-hyökkääjän ilmaiseksi?
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Atlético – ei saumaa mestariksi
- Barcelona korotti tarjoustaan Rodrista – Manchester City haluaa enemmän
- Tarpoi seksikohun keskellä – nyt lähdössä Atlético Madridista 25 miljoonalla eurolla
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Villarreal – taistelee taas kärkisijoista
- Atlético Madrid nappasi huipputopparin Tottenhamista – yksi asia huolettaa
- Miksi Getafe saa Valioliiga-hyökkääjän ilmaiseksi?
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Real Madrid – edelleen haastaja
- Barcelona korotti tarjoustaan Rodrista – Manchester City haluaa enemmän
- Barcelonan pahin pelko toteutui Roony Bardghjin kohdalla
- La Ligan kausiennakko 2026-27: Atlético – ei saumaa mestariksi
- Barcelona teki uuden tarjouksen Rodrista – Man Cityn leiristä vastaus
- Álvaro Arbeloa palasi Espanjan kentille – sai punaisen kortin
- Tarpoi seksikohun keskellä – nyt lähdössä Atlético Madridista 25 miljoonalla eurolla
- Espanjan liigaa nähdäänkin ilmaiseksi Suomessa