Claudio Bravo saa uuden kilpailijan – Real Betis tekemässä kymmenennen maalivahtihankintansa kahdeksaan vuoteen
Kuva: Getty Images
Ensi kaudeksi Eurooppa-liigaan selviytynyt Real Betis on tekemässä uutta maalivahtihankintaa. Joukkueeseen tulee liittymään 27-vuotias portugalilaistorjuja Rui Silva, joka on pelannut viimeiset kolme kautta Granadan selkeänä ykkösvahtina.
AS:n mukaan Rui Silvan siirto Betisiin on virallistamista vaille varmaa. Siirtokorvausta hänestä ei tarvitse maksaa, sillä Silvan sopimus Granadan kanssa päättyy tähän kauteen. Silva kuuluu myös Portugalin EM-kisajoukkueeseen, mutta A-maajoukkuedebyyttiään hän ei ole vielä tehnyt.
Rui Silva kilpailee ensi kaudella ykkösvahdin paikasta kokeneen chileläisvahti Claudio Bravon kanssa. 38-vuotias Bravo pelasi Betisissä vahvan viime kauden, ja toi seuraan siirtyessään kokemusta muun muassa Barcelonasta ja Manchester Citystä. Bravo on toiminut pitkään myös Chilen maajoukkueen kapteenina. Betisin toinen viime kauden maalivahti Joel Robles jättää seuran ja siirtyy näillä näkymin Real Valladolidiin.
Real Betisin maalivahtiosasto on ollut hyvin tuulinen jo pitkään, sillä kaudesta 2013-2014 lähtien Betis on hankkinut jo kymmenen uutta maalivahtia. He ovat järjestyksessä Sara, Andersen, Adán, Dani Giménez, Manu Herrera, Pau López, Joel Robles, Dani Martín ja Claudio Bravo. Ainoastaan kausilla 2015-16 sekä 2017-18 seuraan ei tullut uutta maalivahtia.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Atlético kiinnostunut Bayern-pelaajasta
- Marcus Rashford puhui tulevaisuudestaan
- Toimittaja: Atlético-floppi jättämässä seuran – neuvottelee paluusta kotimaahansa
- Sport: Robert Lewandowski valmis palkanalennukseen jäädäkseen Barcelonaan
- Marca: Atlético tarjoaa Diego Simeonelle uutta jatkosopimusta
- Nyt se on varmaa – brassi lähtee Real Madridista
- Real Madrid saa vahvistuksen Saudi-Arabiasta, väittää pelaajalegenda
- Real Madrid -kapteenin mielipide kallistuu lähdön kannalle
- Inter Miami haluaa taas yhden argentiinalaisen La Liga -kentiltä
- Real Madrid nappasi jalkapalloakatemiaansa Manex Rezolan

- Media: Real Madrid hakee inspiraatiota Barcelonasta